Löytö, osa 2

Tänään korkkasin viikonloppuna löytyneistä kirjasista Pasta-kirjan. En yleensä syö hirveän usein pastaa, koska se ei ole kovin terveellistä kaltaiselleni sohvaperunalle. Silloin kun pastaa kuitenkin syö, sen on oltava mahdollisimman hyvää. Uusi kirja inspiroi sen verran, että piti heti kokeilla yhtä ohjetta. Tässä ei sinänsä ole mitään erityisen uutta, vaan ruoka on varsin yksinkertainen ja nopea. Parsaa, sinihomejuustoa ja kermaa sekoitetaan pastan joukkoon. En tälläkään kertaa malttanut noudattaa ohjetta tarkalleen. Ohjeen mukaan parsa olisi pitänyt paistaa 230 asteisessa uunissa, mutta en viitsinyt lämmittää uunia niiden takia. Hyvin onnistui kattilan pohjalla paistaenkin. En myöskään löytänyt gorgonzolaa, vaan jouduin tyytymään tarkemmin määrittelemättömään sinihomejuustoon.

Pastaa parsa-sinihomejuustokastikkeessa (1 annos)

reilu kourallinen pastaa (alkuperäisessä ohjeessa tagliatelleja, minulla sattui olemaan fusilleja)
3 paksua parsanvartta
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
50 g sinihomejuustoa (ohjeen mukaan gorgonzolaa)
2-3 rkl kermaa
parmesanjuustoa

Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä al denteksi. Paista sillä aikaa muutamaan osaan katkottuja parsanvarsia oliiviöljyssä. Mausta parsat ripauksella suolaa ja pippuria. Lisää parsan joukkoon sinihomejuusto ja kerma. Kaada pastan keitinvesi pois ja sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Raasta annoksen päälle parmesanjuustoa.

Löytö

Joku oli hylännyt roskakatokseen kolme pientä keittokirjaa. Näistä löytyykin ideoita vähäksi aikaa!

Ensimmäisenä tein ruokaa Vokki-kirjasta. Silmiin osui ohje "Paistettua kalaa pinjansiementen kera". Ohjeen noudattaminen ei valitettavasti tarkalleen onnistunut, sillä kaikkia tarvittavia aineksia ei löytynyt. Annokseen kuului kiinalaisia sieniä. Minulla ei ole aavistustakaan mitä tällaiset sienet ovat. Ostin pienen kourallisen siitakesieniä, ja ne tuntuivat sopivan ruokaan oikein hyvin. En myöskään löytänyt bambunversoja. Koska jääkaapissa sattui olemaan muutama varsi parsaa, päätin käyttää ne tähän ruokaan, vaikka ne eivät ohjeeseen kuuluneetkaan. Lopuksi ruokaan olisi pitänyt laittaa 2 tl riisiviiniä, jonka jätin pois, koska en viitsinyt lähteä etsimään yhtä ruokalajia varten Alkosta pullollista muuten melko hyödytöntä ainesosaa. Tämä ruoka on siis vain etäisesti ideoitu uuden kirjan perusteella, mutta ihan hyvin se silti onnistui.

Paistettua kalaa pinjansiementen kera (1 annos)

100-200 g valkoista kalaa (esim. kuhaa)
ripaus suolaa
3 rkl kasvi- tai pähkinäöljyä (itse käytin puoliksi seesamiöljyä, puoliksi rypsiöljyä)
1-2 cm pala tuoretta inkivääriä
kourallinen siitakesieniä
puolikas paprika
1 kevätsipuli
5 parsanvartta
2 rkl pinjansiemeniä

Paloittele kala 2.5 cm leveiksi paloiksi. Ripottele kalapalojen päälle suolaa ja laita tekeytymään. Suikaloi inkivääri hienoiksi suikaleiksi. Silppua myös sipuli. Paloittele paprika 2.5 cm levyisiksi neliöiksi, sienet 2-4 osaan ja katko parsanvarret muutamaan osaan. Kuumenna öljy wokissa tai pannussa ja paista kalaa siinä 3 minuuttia. Siirrä sitten kala syrjään, lisää öljyä tarvittaessa, ja paista inkivääriä sekoitellen kunnes tuoksu irtoaa. Lisää sitten pannulle vihannekset ja sienet ja kypsennä 2 minuuttia. Sekoita lopuksi joukkoon kala ja pinjansiemenet. Syö sellaisenaan, tai jos tarvitset enemmän energiaa, riisin kanssa.

Tipu

Löysin kaupan pakastealtaasta kevätkananpoikia ja ajattelin kokeilla. Toivoin että tällainen pikkutipu olisi ollut maukas sellaisenaan, ja siksi valmistin sen hyvin yksinkertaisesti. Maustoin tiput suolalla, laitoin ne uuniin, ensin 200 asteeseen n. 20 minuutiksi, minkä jälkeen vähensin lämpöä 175 asteeseen. Valelin tipuja voin ja oliiviöljyn seoksella ennen paistamista ja useita kertoja paistamisen aikana. Paistoajaksi tuli lopulta yhteensä noin 1½ tuntia, mikä oli paljon enemmän kuin olin odottanut. Rintalihasta tuli vähän kuivaa, koivet olivat sopivan meheviksi paistuneita, mutta maku oli aivan yhtä vaatimaton kuin tavallisella broilerilla. En saanut selville miten tällaiset kevätkananpojat on kasvatettu, mutta epäilen, että kyseessä on vain tavallinen broileri, joka on vain teurastettu pienempänä. Kauniin näköisiä ne kyllä olivat.

Helppoa, halpaa ja hyvää

Pidän monista kasvisruuista makunsa puolesta. Ongelmana on vain, että ne ovat usein liian kevyitä, eivätkä pidä nälkää loitolla hetkeä kauempaa. Tästä syystä olenkin päätynyt syömään lihaa, kalaa, munia tai juustoa lähes kaikilla aterioilla. Nyt kuitenkin syttyi idealamppu pääni päällä. Entä jos liian kevyen pääruuan kanssa söisikin ravitsevampaa lisuketta? Voisiko vihannespääruuan kanssa syödä kasan keitettyjä linssejä samaan tapaan kuin vaikkapa keitettyä riisiä? Tai ehkä niiden linssien joukkoon voisi sekoittaa alunperin pastalle tarkoitetun kasviskastikkeen. Tätä täytyy kokeilla. Ja sehän toimii!

Linssejä yrttien kanssa (1 annos)

1 dl vihreitä linssejä
3 dl vettä
vähän suolaa
2 pientä tomaattia
1 kevätsipuli
1-2 rkl basilikaa
1-2 rkl persiljaa
4 sardellifilettä (Oho, ei tämä ollutkaan kasvisruoka. Ehkä nämä voi jättää poiskin.)
oliiviöljyä
parmesanjuustoa
mustapippuria

Huuhtele linssit ja keitä niitä suolavedessä 20-30 minuuttia. Silppua tomaatit, sipuli ja yrtit. Kun linssit ovat kypsyneet, sekoita joukkoon sardellifileet ja silputut yrtit ja vihannekset sekä oliiviöljy. Kuumenna nopeasti. Sirottele päälle raastettua parmesania ja jauhettua mustapippuria.

Tämä tosiaan toimii! Mitä ihania mahdollisuuksia tämä avaakaan!

Viikon raaka-aine (9): Latva-artisokka

Tutustuin taas täysin uuteen ruoka-aineeseen, jota en ole ennen kokeillut. Latva-artisokka on jonkinlaisessa huippusesongissaan keväällä, mutta satoa saadaan muinakin vuodenaikoina. Tällä viikolla ranskalaisia artisokkia oli myynnissä Kupittaan Citymarketissa, joten päätin kokeilla. Latva-artisokka kasvaa jotenkuten Suomessakin, mutta kaupasta ei kotimaista saa. Sadon onnistuminen taitaa olla liian epävarmaa kaupalliseen viljelyyn. Latva-artisokka ei muuten ole mitään sukua maa-artisokalle, joka on täysin eri vihannes.

Latva-artisokka on peräisin Välimeren alueelta. Kreikkalaisen tarinan mukaan ylijumala Zeus ihastui kuolevaiseen naiseen nimeltä Cynara. Pitääkseen hänet lähellään Zeus ylensi hänet jumalattareksi ja vei hänet mukanaan Olympus-vuorelle. Tyttö alkoi kuitenkin tuntea koti-ikävää, ja livahti käymään kuolevaisten maassa. Koska tällainen käytös ei sopinut jumalattarelle, Zeus vihastui ja muutti hänet artisokaksi.

Kuva osoitteesta www.pachd.com.

Artisokan keittäminen
 
Artisokkaa ei syödä kokonaan. Suurin osa siitä on kovaa ja kuituista, ja vain lehtien tyvet ja sisimpänä lymyilevä pohja pehmenevät syömäkelpoiseksi keitettäessä. Ennen keittämistä taita varsi poikki ja katkaise latvan huippu veitsellä. Leikkaa saksilla lehtien kärjet pois. Hiero sitruunamehua kaikkiin leikattuihin pintoihin. Kuumenna vettä kiehuvaksi kattilassa, joka on riittävän iso artisokille. Lisää veteen vähän suolaa ja laita artisokat kiehuvaan veteen. Keitä niitä ilman kantta hiljalleen kiehuen n. 30-40 minuuttia.

Artisokan syöminen

Artisokat voi tarjota lämpimänä tai ne voi jäähdyttää kylmässä vedessä. Kylmänä syöminen on helpompaa, sillä artisokka syödään sormin. Lehdet irrotetaan yksi kerrallaan. Syötävä osa on pehmeää tahnaa aivan lehden tyvessä, noin puolen senttimetrin leveydellä. Tämä pää lehdestä kastetaan kastikkeeseen ja riivitään suuhun hampailla. Loppuosa lehdestä jätetään lautasen reunalle. Lautasen on parempi olla iso, sillä jätettä syntyy paljon. Kastikkeena voi olla kylmää majoneesia tai lämmintä hollandaisekastiketta, kumpikin mahdollisesti miedoilla yrteillä maustettuna. Kun kaikki lehdet on irrotettu, jäljelle jää pohja. Pohjan päällä on karvoja, joita ei missään tapauksessa kannata syödä. Ne leikataan tai revitään pois. Alta paljastuu viimeinen syötävä osa, artisokan sydän. Kuvia artisokan valmistamisesta ja syömisestä on osoitteessa http://simplyrecipes.com/recipes/how_to_cook_and_eat_an_artichoke/.

Onko se syömisen arvoista?

Korkealla kilohinnalla ja kovalla vaivalla saa pienen määrän ruman väristä syötävää, joka maistuu ihan tavalliselta vihannekselta. Kokeile ihmeessä, mutta minä en taida ostaa näitä enää uudelleen. Säilöttyjä artisokansydämiä olen kyllä käyttänyt ennenkin. Ne ovat ihan hyviä eivätkä vaadi purkin avaamista enempää vaivannäköä. Tuoreet artisokat eivät ehkä ole hintansa arvoisia.

Täytettyä munakoisoa

Kevään tuoreet vihannekset ovat alkaneet houkutella tuoreudellaan. Niinpä niitä tulee nyt ostettua enemmän kuin oikeastaan tarvitsisikaan. Tämän viikon kokkailut päätin aloittaa täytetyllä munakoisolla. Mieleni tekisi sanoa tätä kasvisruuaksi, mutta muutama sardellifile taitaa estää sen. Kasvisvaihtoehdoksi voisi kai sitten tarjota juustomunakasta... Jotenkin nurinkurista. Joka tapauksessa onnistuin valmistamaan herkullisen ruuan.

Käytin pohjana reseptiä Fran Warden kirjasta Italialaista 30 minuutissa. Tämä ruoka ei tosin valmistunut minulta 30 minuutissa, vaan aikaa kului pikemminkin tunnin verran. Vaihdoin ohjeeseen kuuluneet vaaleat leipäkuutiot saksanpähkinöihin, koska en viitsinyt ostaa vaaleaa leipää, jota en muuten halua hirveän paljon syödä. Lisäksi vaihdoin pecorinojuuston parmesaniin, koska sitä sattui olemaan valmiiksi jääkaapissani.

Täytetyt munakoisot (2 annosta)

1 munakoiso
oliiviöljyä
2 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
4 sardellifilettä
1 rkl kapriksia
kourallinen tuoretta basilikasilppua
kourallinen persiljasilppua
1 rkl pinjansiemeniä
½ dl murskattuja saksanpähkinöitä
parmesanjuustoa

Halkaise munakoiso ja koverra sisukset pois. Jätä kuori kuitenkin ehjäksi. Leikkaa sisukset kuutioiksi.

Kuumenna öljyä paistinpannulla, ja kuullota munakoison kuoria siinä muutama minuutti molemmin puolin. Aseta ne sitten kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Laita kuutioiksi leikattu munakoiso pannulle, ja kuullota kullankeltaiseksi. Silppua muut ainekset ja sekoita ne munakoisokuutioiden joukkoon. Täytä munakoison kuoret täyteseoksella. Ripottele raastettua parmesania päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Riisikin voi joskus maistua

Riisi on epäekologista, ravintoaineköyhää ja mautonta. Onko siis mitään syytä syödä sitä? On. Esimerkiksi tämä Paella, joka maistuu ihmeen hyvältä ja juuri samanlaiselta kuin Valenciassa. Lihaa, kalaa ja äyriäisiä voi vaihdella mielensä ja saatavuuden mukaan. Samanlainen ruoka, jossa on riisin tilalla pätkittyä spagettia on muuten nimeltään fideua. Sekin on hyvää. Mutta tällä kertaa paellaa:

Paella (4 annosta)

oliiviöljyä (ihan reilusti)
300 g broileria suikaleina
1 sipuli
1 paprika
2 valkosipulinkynttä
200 g chorizomakkaraa
2 tomaattia
suolaa
mustapippuria
kurkumaa
1½ dl riisiä
1½ dl valkoviiniä
5 dl kanalientä
100 g katkarapuja (pakaste)
100 g mustekalarenkaita (pakaste)
persiljaa

Ruskista broilerinpaloja öljyssä muutaman minuutin ajan. Laita ne sitten syrjään. Paloittele paprika ja tomaatti kuutioiksi ja sipuli suikaleiksi. Paista paprikaa ja sipulia hetken aikaa, kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää murskattu valkosipuli, tomaatti, chorizo, mausteet ja riisi. Kääntele ja sekoita riisiä pannulla muutama minuutti. Lisää liemi ja valkoviini, ja keitä 10-15 minuuttia, kunnes riisi on kypsää ja neste haihtunut. Lisää pannulle broilerinpalat. Aivan lopuksi sekoita joukkoon sulatetut katkaravut ja mustekalarenkaat, ja kuumenna minuutin ajan. Silppua päälle persiljaa.

Tämäkö on sitä huonoa ruokaa?

Eräänä päivänä tällä viikolla keskusteltiin työpaikkalounaalla huonosta ruuasta. Monille meistä oli tullut sähköpostiin spammia, joka mainosti brittiläisiä elintarvikkeita. Tuota kommentoitiin tyyliin "Miksi ihmeessä kukaan haluaisi tilata itselleen brittiläistä ruokaa? Sehän on aivan kauheaa, maailman huonointa!" Ennen kuin itse ehdin kommentoida mitään, oli keskustelu jo edennyt siihen, että kyllä sittenkin on olemassa vielä brittiläistäkin huonompi keittiö, nimittäin tanskalainen. Ehkä joskus kokeilen sitäkin. Nuo kommentit brittiläisestä ruuasta kuitenkin jäivät huvittamaan minua kovasti, sillä olin jo edellisenä päivänä suunnitellut perjantai-illaksi juuri brittiläistä ateriaa.

Tunnustankin nyt tässä pitäväni monista brittiläisistä ruuista. Sikäläisessä perinteessä on paljon sekä fyysisesti että henkisesti lämmittäviä täyteläisen makuisia hienostelemattomia ruokia. Varsinkin viileään vuodenaikaan huolella haudutettu lihapata tai sunnuntaipaisti tekee niin hyvää. Ja meillähän noita viileitä vuodenaikoja riittää. Sitäpaitsi munien ja pekonin syöminen aamiaiseksi on nerokas ajatus. Kokonaan toinen juttu on sitten kyllä ravintoloista yleensä saatavan ruuan taso. Ehkä kavereillani on huonoja kokemuksia matkoiltaan. Ja toivottavasti kovin moni matkailija ei tee päätelmiä suomalaisesta ruuasta ABC-huoltoasemien tarjonnan perusteella.

Minä kävin viime kesänä kokousmatkalla Durhamissa, ja ostin tuliaisiksi kirjan Easy British Cooking. Muutamia reseptejä kirjasta on tullut jo kokeiltua, ja olen tykännyt kovasti. Tällä kertaa tein kirjan ohjeitten mukaan Yorkshire puddingia ja jälkiruuaksi syllabubia. Pääruuaksi löysin kuitenkin Stout-oluessa haudutettua lihaa Helen Watsonin resepteistä. Valmistin lihan tarkalleen ohjeen mukaan, mutta siitä tuli kovin mautonta. Jostain syystä lähes kaikista tuon sivuston resepteistä puuttuu suola. Lisäsin suolaa ja pippuria lämmittäessäni tähteitä seuraavana päivänä, ja sen jälkeen ruoka maistui huomattavasti paremmalta. Näin se olisi pitänyt tehdä:

Nautaa stoutissa (4 annosta)

15 g voita
1 rkl öljyä
1 kg naudan lapaa ja luita
3-4 sipulia
250 g herkkusieniä
2 rkl vehnäjauhoa
3 dl stout-olutta
1-2 laakerinlehteä
1 tl ruskeaa sokeria
suolaa ja pippuria

Paloittele liha n. 5 cm levyisiksi kuutioiksi. Kuumenna paistinpannussa öljy ja voi, ja paista lihoihin ruskea pinta. Paloittele sienet puoliksi tai neljään osaan ja leikkaa sipuli siivuiksi. Siirrä liha uunivuokaan, ja paista pannulla sienet ja sipuli.

Sienet ja sipulit paistumassa. Lihat odottavat taustalla vuoassa.

Kun sipulit ja sienet ovat paistuneet pehmeiksi, lisää niiden joukkoon jauhot, ja sekoita kunnes jauhot ovat imeneet rasvan itseensä. Kaada sieniseos uunivuokaan lihan päälle. Kaada olut ja sokeri, suola ja pippuri pannulle, sekoita niin että kaikki pannuun tarttuneet maut irtoavat olueen, ja kaada se sitten uunivuokaan. Lisää laakerinlehdet vuokaan.

Kypsennä lihaa uunissa 175 asteessa kaksi tuntia.

Yorkshiren vanukas (6 annosta)

2 munaa
2.75 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoa
½ tl suolaa
voita tai muuta rasvaa

Sekoita munat, maito, jauho ja suola hyvin kulhossa. Sulata rasva ja jaa se muffinssivuoan kuuteen koloon. Kaada taikina koloihin rasvan päälle. Kypsennä vanukkaita uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Vanukkaiden pitäisi perinteisten oppien mukaan kohota 4 tuumaa, eli noin 10 cm korkeiksi. Ota uunista ja tarjoa heti. Vanukkaan voi kypsentää myös yhdessä isossa vuoassa, jos muffinssivuokaa ei ole. Tällöin paistoaika on 35 minuuttia.

Vanukkaat muistuttavat pannukakkua ja imevät tehokkaasti kastiketta itseensä. Ne kohoavat uunissa muhkeiksi, mutta alkavat laskea heti uunista ottamisen jälkeen. Perinteisesti Yorkshiren vanukas on tarjottu aterian alussa ennen pääruokana tarjottavaa lihaa. Tarkoituksena oli täyttää ruokailija halvemmalla ruokalajilla, jotta he eivät ahnehtisi niin paljon arvokasta lihaa. Nykyisin vanukasta syödään kuitenkin usein yhdessä lihan kanssa. Ylijääneet vanukkaat maistuvat ihan hyvin lämmitettynä, mutta ne eivät tietenkään näytä yhtä muhkeilta kuin vastapaistetut.

Yorkshiren vanukkaat. Ehtivät hieman jo laskea sillä aikaa kun käynnistin kameran.

Tässä vielä kuva koko annoksesta:

Appelsiinisyllabub (6-8 annosta)

Syllabub on perinteinen englantilainen jälkiruoka, joka kehitettiin jossain muodossaan jo 1500-luvulla. Ainakin tämän ohjeen mukaan tehtynä jälkiruuasta tulee varsin alkoholipitoinen. Valmistus aloitetaan syömistä edeltävänä päivänä.

1.5 dl valkoista jälkiruokaviiniä (esim. Muscat tai Moscatel)
1 rkl Cointreauta
2 appelsiinin keltainen kuori raastettuna
2 rkl vastapuristettua appelsiinimehua
2 rkl vastapuristettua sitruunamehua
4 rkl (eli n. ½ dl) sokeria
4 dl kermaa

Sekoita kulhossa viini, Cointreau, puolet appelsiinin kuoresta, puolet sokerista ja appelsiinin ja sitruunan mehut. Anna liemen olla jääkaapissa yön yli. Sekoita loput appelsiininkuoresta ja sokerista lautasella. Jätä pariksi tunniksi pöydälle, jolloin seos kiteytyy "appelsiinisokeriksi". Säilytä se sitten ilmatiiviissä purkissa
käyttöön asti.

Seuraavana päivänä siivilöi viiniliemi. Vatkaa kermaa jäähdytetyssä kulhossa kunnes kerma alkaa vaahtoutua. Lisää kerman joukkoon viiniliemi vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vaahto on valmista, kun vatkaimista jää jälki, mutta vaahto ei ole vielä jäykkää. Jaa vaahto laseihin, ripottele appelssiinisokeri päälle, ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen tarjoamista. Maku pehmenee, jos syllabubin antaa odottaa pidempään, esimerkiksi seuraavaan päivään. Tästä annoksesta riittää yhteensä kuuteen isoon tai kahdeksaan pieneen annokseen.

Syllabub.

Kyllä ovat hyvin asiat, jos tämä oli maailman toiseksi huonointa ruokaa.

Viikon raaka-aine (8): maito

Käytin maidosta valmistettua bechamel-kastiketta jo kahdessa edellisessä merkinnässäni. Niinpä ajattelinkin kirjoittaa tällä kertaa maidosta.

Tapanani on aloittaa taustatietojen etsintä näitä raaka-ainekirjoituksiani varten katsomalla mitä Google löytää kyseessä olevasta aineksesta. Useimmiten jotain mielenkiintoista löytyykin. Maidon tapauksessa tarjolla oli kuitenkin vain maidontuottajien maidon terveysvaikutuksia ylistäviä sivustoja ja toisaalta maidon käyttöä vastustavia vegaaniaktivistien sivuja. Äh, en viitsi edes linkittää, jos jotain kiinnostaa, voi etsiä itse. On se lehmä ilmeisen poliittinen eläin. Minä kaipaan kulinaristisempaa näkökulmaa.

Sanon nyt kuitenkin sen verran noista terveysvaikutuksista, että pidän maidonkäyttösuosituksia liioiteltuina. Juhana Harju on perehtynyt ravinnon vaikutukseen luuston kunnolle, ja suosittelee vain kohtuullista määrää kalsiumia. Monet muutkin ravintoaineet vaikuttavat luustoon, eikä yletön maidon juominen ole tarpeellista. Lisäksi, vaikka maito sisältääkin paljon kalsiumia, monista muista ruuista sitä saa myös, ja kasvisten kalsium imeytyykin elimistöön paremmin.

En kannata maidon juomista ruokajuomana. Tämä siksi, että maito latistaa ruuan makua. Maidon kanssa maut eivät tule esiin parhaalla mahdollisella tavalla. Aamuisin teen kuitenkin usein poikkeuksen. Vaikka maito ei terveyden kannalta välttämätöntä olekaan, siinä on kuitenkin proteiinia helposti syötävässä muodossa. Proteiinipitoinen aamiainen pitää paremmin nälän loitolla lounaaseen asti, ja maito on niitä harvoja proteiininlähteitä, joita voi syödä ilman minkäänlaista kypsennystä tai valmistelua. Aamuisin tällaista helppoutta arvostaa.

Maitoa on saatavilla monessa muodossa. Itse käytän vain tavallista kevyt- ja täysmaitoa. Kevytmaito sisältää 1.5 prosenttia rasvaa, ja se on sellaisenaan juotuna raikkaan makuista. Täysmaidossa puolestaan on 3.5 prosenttia rasvaa. Sitä kannattaa käyttää ruuanvalmistuksessa. Olen huomannut, että kevytmaito palaa helpommin pohjaan kuumennettaessa. Monien ruokien makuun tulee myös enemmän täyteläisyyttä rasvaisemmalla maidolla.

Käytetäänkö teillä sinistä vai punaista maitoa? Minä pidän valkoisesta.

Maitojen rasvapitoisuudet ovat ilmeisesti jossain vaiheessa muuttuneet, sillä vanha keittokirjani Ruoka vuosi (yhdyssanavirhe alkuperäisessä nimessä) vuodelta 1975 kertoo kevytmaidon rasvapitoisuuden olevan 2.5 prosenttia, kulutusmaidon 3.9 prosenttia ja vakioidun kokomaidon 4.4 prosenttia. Muistan kyllä hämärästi sen, kun kulutusmaidon nimi muuttui täysmaidoksi, mutta milloin kevytmaito keveni?

Virallisen linjan terveysvalistajat tunnetusti tyrkyttävät rasvatonta maitoa. Toisaalta vähähiilihydraattisaktiivit olisivat valmiit kieltämään kaiken täysmaitoa kevyemmän. Jostain syystä juuri maidon kohdalla nämä terveysintoilijat ovat erityisen äänekkäitä. Kevytmaidon käyttö taitaa sitten olla perkeleestä molempien leirien mielestä. Oikeasti sellaisenaan käytetyn maidon rasvapitoisuus ei kuitenkaan ole kovin merkittävä asia riippumatta siitä pyrkiikö rasvaa lisäämään vai välttelemään. Kahden desilitran lasillisessa kevytmaitoa on 3 grammaa rasvaa, ja samassa määrässä täysmaitoa "hurjat" 7 grammaa. Jos maitoa ei rupea oikein juomalla juomaan, pysyy kokonaismäärä kuitenkin pienenä. Tosin joskus kyllä kaupassa näkee ihmisiä, jotka ostamiensa maitotölkkien määrän perusteella näyttäisivät juovan maitoa janoonsa, mutta niin suuresta määrästä taitaa olla muutenkin haittaa. Mutta meille, jotka käytämme maitoa kohtuudella, on hyödyllisempää säädellä rasvan määrää kerman ja juustojen määrää säätelemällä. Niissä rasvaa on sentään hieman enemmän kuin silkassa maidossa.

Kovasti ajauduin minäkin noihin ravitsemuksellisiin seikkoihin, vaikka tarkoitus oli käsitellä aihetta gastronomiselta kannalta. Maito on kuitenkin yksi käytetyimmistä ruoka-aineista, jota monilla on aina jääkaapissa. Maito on keittiössä sellainen taustalla pysyttelevä työhevonen, että se ei juurikaan tuo itseään esiin. Saman huomion tekivät myös Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kokit: "Usein syöjä ei maitoruokaa popsiessaan edes huomaa maidon läsnäoloa." Kokit löytävät silti myös uusia maitoruokia. Maidossa kypsennetyt kyljykset näyttävät aika hyviltä.

Minä annan tällä kertaa vain yksinkertaisen kaakaon ohjeen. Tulihan valkokastikkeen valmistusta esiteltyä jo parsagratiinin ja cheddarkastikkeen yhteydessä. Täydellisen kaakaon kehittely on ollut pitkä ja vaikea prosessi. Valmiiksi sekoitetut kaakaojuomajauheet ovat aivan liian makeita, joten itse se on sekoitettava. Seuraava ohje on minun makuuni:

Kaakao (1 annos)

2 dl maitoa
2-3 tl kaakaojauhetta
n. ½ tl vaniljasokeria

Kaada maito ja kaakaojauhe kattilaan. Sekoita voimakkaasti vispilällä samalla kun kuumennat kaakaota liedellä. Älä kuumenna kiehuvaksi asti, vaan jätä suoraan juotavaan lämpötilaan. Näin kaakaon pintaan ei muodostu epämiellyttävää kalvoa. Mausta kaakao vaniljasokerilla ja kaada kuppiin. Jos maito on kevytmaitoa, on parempi käyttää hieman vähemmän kaakaota kuin täysmaitoon tehtyyn kaakaoon, sillä kevytmaidossa kaakaon maku tulee esiin voimakkaammin. Mausteeksi sopii myös pieni loraus Cointreauta tai ripaus kanelia. Erityisherkku kaakaosta tulee, kun päälle lusikoi kermavaahtoa.

Kaakao kermavaahdolla. Kupin vieressä lautasella on mantelikeksikokeilu, joka ei oikein onnistunut, enkä laittanut ohjetta muistiin. Kuva on otettu laskiaisen aikoihin.

Porsaanleike

Työskentelin nuorempana kesät grillikioskilla, ja silloin sain syödä yllin kyllin kaikkea mahdollista leivitettynä. Kioskimme paras annos oli porsaanleike, jonka lihakauppiaamme leivitti itse. Sen hinta oli 5.55 euroa. Rapeaksi paistetun korppukuoren sisällä oli täyttä lihaa. Annokseen kuului tavallisten ranskanperunoiden ja kiinankaalisalaatin lisäksi säilykepersikan puolikas, jonka makeus ja mehukkuus miellytti minua siihen aikaan kovasti. Teinkin tämän annoksen itselleni viimeisenä työpäivänäni elokuussa 2004, enkä sen jälkeen ole vastaavia kovin usein syönyt. Parhaimmillaan leikkeet ovat edelleen herkkua. Muutaman kerran tosin on vastaan tullut myös aivan onnettomia yritelmiä, joten en ole enää uskaltautunut tilaamaan leikkeitä ravintolassa. Nyt mieheni sai ylipuhuttua, ja teimme leikkeitä kotona. Säilykepersikka on tosin jäänyt pois, ja lisukkeeksi teimme sen sijaan cheddar-kastiketta.

Lihana käytimme kassleria, vaikka perinteisesti tähän taitaisi kuulua ulkofile. Kassler on kuitenkin halvempaa, ja siitä ei tule liian kuivaa niin helposti kuin fileestä. Filettäkin voi tietysti käyttää, jos osaa käsitellä sitä. Minä en oikein osaa, joten pitäydyn helpommassa osassa possua.

Porsaanleike (2 annosta)

2 kassler-pihviä
suolaa
pippuria
vehnäjauhoa
1 muna
1 rkl vettä
korppujauhoa
öljyä paistamiseen

Nuiji lihat ohueksi. Mausta leikkeet suolalla ja pippurilla. Kierittele leikkeet ensin jauhoissa, sitten munan ja veden seoksessa, ja lopuksikorppujauhossa. Kuumenna paistinpannu keskikuumaksi (4 asteikolla 1-6), lorauta pannulle öljyä ja laita leikkeet paistumaan. Paista leikkeitä muutama minuutti kummaltakin puolelta kääntäen puolessa välissä.

Cheddarkastikkeen voi valmistaa kahdella tavalla: Helpompi vaihtoehto on vain kuumentaa tilkkanen kermaa ja sekoittaa raastettu juusto joukkoon. Tällä tavalla kastikkeesta tulee kuitenkin liian juoksevaa. Toinen tapa on tehdä suurustettu valkokastike ja sekoittaa juusto siihen. Tällä menetelmällä kastikkeesta tulee huomattavasti paksumpaa ja juuston maku tulee selvemmin esiin. Siksi tämä on mielestäni parempi.

Parempi Cheddarkastike (2 annosta)

1 rkl voita
½ rkl vehnäjauhoa
3 dl maitoa
suolaa
valkopippuria
Cheddarjuustoa

Sulata voi kattilassa. Sekoita voihin jauhot ja kypsennä niitä hetki sekoitellen. Lämmitä maito. Valkokastike näyttäisi onnistuvan varmemmin täysmaidolla kuin kevytmaidolla. Sekoita kuumaa maitoa vähän kerrallaan voi-jauhoseokseen. Sekoita jokaisen lisäyksen jälkeen tasaiseksi. Tämä käy helpommin, jos maito on kuumaa. Kun maito on lisätty, mausta suolalla ja valkopippurilla ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää lopuksi juusto.


Juomana nautimme espanjalaista Dos Caras Verdejo Sauvignon Blanc -valkoviiniä. Vaikka yleensä suosin sianlihan kanssa kevyitä punaviinejä, sopi tämä valkoviini yllättävän hyvin yhteen lihan kanssa. Viinissä oli hieman yrttinen maku, ja myös omenaa oli havaittavissa. Olimme hieman erimielisiä viinin hapokkuudesta: minun mielestäni se oli juuri sopiva, mieheni olisi kaivannut enemmän happoisuutta. Suosittelen kuitenkin ruuan seuraksi, sillä hintakin oli ihan kohtuullinen, 6.98 euroa.

Parsaa taas vaihteeksi

Parsan hinta on alkanut laskea, ja nyt sitä tuleekin syötyä ainakin yksi nippu joka viikko. Tällä kertaa kokeilin valmistaa siitä gratiinia. Käytin sekä vihreää että valkoista parsaa. Parsaa ei ehkä olisi kannattanut esikeittää, sillä siitä tuli hieman ylikypsää. Tai sitten vikana oli liian pitkä paistoaika. Tässä kuitenkin ohje, jonka kypsennysaikoja voi yrittää säätää paremmiksi:

Parsagratiini (2 annosta)

12 parsanvartta, vihreitä tai valkoisia tai molempia
4 siivua ilmakuivattua kinkkua
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
½ l maitoa (mieluiten täysmaitoa)
suolaa
valkopippuria
100 g mozzarella-juustoa

Katkaise parsoista tyvipäät pois, ja kuori valkoiset parsat. Esikeitä parsaa suolatussa kiehuvassa vedessä muutama minuutti. Valkoista parsaa ehkä 3-4 minuuttia, vihreää 1-2 minuuttia. Tee valkokastike: Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Kypsennä jauho-voiseosta sekoittaen, mutta älä anna ruskistua. Kuumenna maito toisessa kattilassa. Kaada maito jauho-voiseokseen vähän kerrallaan lisäten. Sekoita maidonlisäysten välillä huolellisesti. Mausta valkokastike suolalla ja valkopippurilla. Asettele parsanvarret ja kinkku uunivuokaan.

Kaada valkokastike päälle. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja päällystä vuoka juustolla. Paista vuokaa 200 asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Paistoaika taisi olla tosiaan tässä liian pitkä. Jotta parsa jäisi vähän napakammaksi, voisi ehkä paistoaikaa lyhentää. Silloin toisaalta juusto ei ruskistuisi. Auttaisikohan korkeampi lämpötila? Silloin juusto ehkä ruskistuisi nopeammin, mutta parsa ei ehtisi ylikypsyä. Taidan seuraavalla kerralla kokeille 250 asteen lämpötilaa ja 10-15 minuutin paistoaikaa.

Leikkiä ruualla

Mitä löytyykään tämän kakun sisältä?

Vesimeloni. Kuorrutus on turkkilaista jogurttia ja päällä mustikoita. Huvitti tehdä hienonnäköinen jälkiruoka, mutta vähän vaikea se oli syödä.

Varoitus

Innostuin kaupassa. Kerrankin uutuustuote, jota tekee mieli kokeilla. Vataja on alkanut valmistaa lisäaineetonta kinkkua. Ei ettäkö kauheasti huolehtisin lisäaineista, mutta noista nitraateista ja nitriiteistä varoitellaan toisinaan, ja niitä on tähän asti ollut kaikissa palvikinkuissa. Tällaiset kinkkupalat olisivat kuitenkin niin helppoja ja hyviä aineksia, joista saisi nopeasti laitettua yksinkertaista ruokaa. Siksi olisi hyvä jos niitä uskaltaisi syödä useamminkin.

Niinpä ostinkin palan uutuuskinkkua. Hieman tosin ihmettelin mihin kinkussa tarvitaan perunatärkkelystä ja appelsiinikuitua. Ja miksi vielä lisätään sianlihaproteiinia? Eikö pelkkä kinkku riitä? Sitä olisi vielä mahtunut, sillä kinkkua on tuotteessa vain 91 prosenttia. Ehkä tähän on jokin hyvä syy. Joka tapauksessa paloittelin kinkusta munakkaan täytteen. Maku oli tavallisia kinkkuja huonompi ja rakenne vastenmielinen. Erityisesti häiritsi paikoitellen esiintyvä sitkeys. Hampaissa vain narskui. Ihan kuin joukossa olisi ollut pieniä jänteenkappaleita.

En siis suosittele, vaan aion jatkossakin ostaa nitraatinpunaisia kinkkuja silloin kun niitä mieli tekee.

Viikon raaka-aine (7): kirjolohi

Kirjolohi on yksi varmimmin saatavilla olevista kalalajeista kauppojen kalatiskeillä. Se on myös halvimmasta päästä, vaikka viime aikoina onkin uutisoitu hinnan olevan nousussa. Useimmiten myynnissä on fileitä, joista ei näe mistä kala on saanut nimensä: sen kyljet ovat kauniin värikkäät. Kirjolohi on alunperin kotoisin Tyynenmeren rannoilta Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta. Mielenkiintoinen historiallinen yksityiskohta on, että nimen "kirjolohi" keksi presidentti Urho Kekkonen.

Kotimainen kirjolohi on aina istutettua, sillä sen lisääntyminen ei onnistu Suomen luonnossa. Kaloja päästetään jonkin verran vapaaksi kalastajien iloksi, mutta suurin osa kirjolohista on kasvatettu altaissa alusta loppuun. Kalanviljely on ympäristön kannalta ongelmallista, sillä viljelylaitokset rehevöittävät vesistöjä. Suuri ongelma on myös kaloille syötettävä ravinto: Ensinnäkin se sisältää luonnonvesistä pyydettyä kalaa, jonka alkuperä ei välttämättä ole kestävällä pohjalla. Toinen ongelma on, että kalanrehu sisältää aineksia, jotka eivät kalan ruokavalioon oikeastaan kuulu, kuten esimerkiksi soijaa. Tämä vääränlainen ruokavalio heikentää kalasta saatavia terveyshyötyjä. Kasvatettujen lohikalojen kirkkaan punainen väri puolestaan on peräisin kaloille syötetystä väriaineesta. Ilman värjäystä kala olisi vaaleaa, eikä mene kaupaksi. WWF:n kalaopas kehottaa välttämään kokonaan Chilestä ja Turkista tuotuja kirjolohia, koska näissä maissa ympäristövaikutuksista ei huolehdita sitäkään vertaa kuin Suomessa.

Kaikkien näiden ongelmien lisäksi kirjolohi on maultaan loppujen lopuksi melko vaatimaton. Lohi on mielestäni parempaa. Jotkut sanovat sitä merten broileriksi. Kirjolohen hyviä puolia ovat lähinnä saatavuus ja hinta, sekä rasvaisuudesta tuleva terveellisyys. Näistä syistä sitä toisinaan kaikesta huolimatta tulee käytettyä. Ja onhan valmiiksi fileiksi leikatun kalan valmistaminenkin helppoa. Tällä kertaa näin sen verran lisävaivaa, että leikkasin kalan siivuiksi ennen kypsentämistä.

Seesamikala (3 annosta)

400 g kalaa (esimerkiksi kirjolohta, mutta muutkin kalat käyvät)
n. 1 dl seesaminsiemeniä
suolaa
valkopippuria
voita

Leikkaa kala parin sentin levyisiksi siivuiksi. Poista samalla nahka ja ruodot. Sekoita lautasella suola ja pippuri seesamin siemeniin. Kääntele kalanpaloja siemenissä niin, että siemeniä tarttuu joka puolelle palaa. Kuumenna paistinpannussa voita, ja paista kalat siinä.

Japanilainen kastike (3 annosta)
Ohje on peräisin Seitsemän tähden keittokirjasta.

1 porkkana
1 kevätsipuli
1 laakerinlehti
vettä
(tai kaikkien edellisten sijaan 2 dl kasvislientä)

2 rkl soijakastiketta
1 rkl hunajaa
½ tl kuivattua inkivääriä
kevätsipulia (tai purjoa)

Tee ensin kasvisliemi. Laita muutamaksi palaksi katkottu porkkana, sipuli ja laakerinlehti pieneen kattilaan ja lisää vettä. Anna kiehua sillä aikaa kun valmistat muut aterian osat. Silppua lopuksi joukkoon laitettava kevätsipuli tai purjo. Kun liemi on kiehunut riittävän kauan (ainakin 20 minuuttia) ongi porkkana, sipuli ja laakerinlehti pois liemestä. Ainakin porkkanan voi hyvin syödä lisukkeena. Jäljelle kattilaan jää kasvisliemi. Sekoita liemeen soijakastike, hunaja ja inkivääri. Anna kiehua hetken ajan. Lisää lopuksi kevätsipuli tai purjo.

Japanilainen kastike.

Kastikkeesta tulee täysin juoksevaa. Jos sen haluaa annostella lautaselle kalan ja vihannesten päälle, se olisi ehkä parempi suurustaa. Sellaisenaan kastike leviää turhan hanakasti lammikoksi koko lautaselle. Ilman suurustusta kastikkeen voi tarjota erillisestä pienestä kupista, johon ruokia kastellaan samaan tapaan kuin sushia kastetaan soijakastikkeeseen. Herkullista!

Seesamikalaa, keitettyä porkkanaa, salaattia ja japanilaista kastiketta.

-----------------------------
Lisäys:
Kastike sopi erinomaisesti myös paistettujen kasvisten ja äyriäisten kanssa. Tässä käytin parsaa, munakoisoa, porkkanaa, paprikaa, herkkusieniä, mustekalarenkaita ja katkarapuja:

Torikauppaa

Ajattelin yhtenä päivänä tehdä ruokaostokseni torilla. Kliseen mukaanhan hehtaarihypermarketeissa ei ole tarjolla muuta kuin lisäaine-valmisruoka-mössöjä hyllyrivi toisensa perään. Kaikki kunnon ihmiset, jotka ymmärtävät mitään hyvästä ruuasta tekevät ostoksensa torilla ja kauppahallissa, jossa kaikki on niin aitoa ja tuoretta ja ihanaa ja halpaakin vielä. Myönnettäköön, että on olemassa tiettyjä ruoka-aineita, joita on pakko käydä ostamassa nimenomaan sieltä torilta ja hallista. Esimerkiksi kesällä mansikat. Tällä kertaa halusin nähdä olisiko jo tuotu kirsikoita.

Lähdin töistä klo 16, mikä on minulle melko aikainen lähtöaika. Tavallisesti, jos menen töiden jälkeen kaupungille, ajan ensin kotiin, pysäköin autoni sinne, ja matkustan bussilla keskustaan. Tällä kertaa halusin kuitenkin päästä nopeammin, joten tavoistani poiketen ajoin suoraan kaupungille ja vein auton pysäköintiluola Louheen. Nousin maanpinnalle kauppatorin puoleisella hissillä klo 16:30. Tämä oli siis aikaisin ajankohta, jolloin pystyn mitenkään edes silloin tällöin kaupunkiin ehtiä. Torilla oli jäljellä kolme myyntikojua. Siis kolme! Yksi tuontihedelmiä myyvä koju ja kahden ison kasvihuoneen myymälät. Kävin etelänhedelmäkojulla katsomassa olisiko niitä kirsikoita ollut. Vielä ei selvästikään ollut niiden aika. Suuntasin sitten pikaisesti kasvihuonevihanneksia ostamaan toiselta paikalla vielä olleelta teltalta. Sieltä löytyikin riemukseni kevään uusia nauriita, jotka sopivat hyvin salaattiin. Lisäksi ostin pienen puskan lehtisalaattia ja kurkun.

Hunajanauris. Päinvastoin kuin talvinauriit, tällaiset tuoreet keväiset nauriit ovat parhaimmillaan raakana.

Tämän jälkeen suuntasin kauppahalliin. Noin puolet myymälöistä oli jo suljettu, ja toinen puoli näytti siltä, että työntekijät vain toivoivat, että viimeisetkin asiakkaat lähtisivät pois häiritsemästä. Ostin ensin teetä Maryamilta, mitä voin suositella. Miten heidän teensä voikin olla niin paljon parempaa kuin mikään, mitä kaupasta saa?

Myös kalamyymälä oli onneksi auki, sillä mieleni teki kovasti juuri kalaa. Tarjolla oli kirjolohifileitä, jotka näyttivät aivan erilaisilta kuin tavallisesti: väri oli hyvin haalea, vain hieman oranssiin vivahtava vaalean ruskea. Muistin heti, että kasvatettujen lohien ja kirjolohien punainen väri johtuu väriaineista, joita kaloille syötetään. Tämä kala ei selvästikään ollut kyseistä sapuskaa saanut. Ostin fileen innoissani, mutta valitettavasti en tajunnut kysyä mistä kala on peräisin. Voiko se todella olla villinä kasvanut? Alkoi nimittäin olla kiire. Aika on rahaa. Tarkalleen 50 senttiä 12 minuutilta silloin kun auto on Louhessa.

Harvinaisen vaalea kirjolohifile. Keskellä on pieni riekale tavallista lohta tai kirjolohta, johon väriä voi verrata. Mutta onko vaaleus hyvä merkki?

Olen tietenkin tyytyväinen, että sain tuoretta naurista, hyvää teetä ja mahdollisesti vapaana kasvaneen kirjolohen. Mutta kauhean hätäilyn se vaatii, että ehtii näitä herkkuja ostamaan ennen kuin viimeisetkin myyntikojut sulkeutuvat. Töistä on lähdettävä aikaisin, ei voi vain poiketa ostoksille kotimatkan varrella, ja sitten täytyy vielä maksaa ylimääräistä joko pysäköinnistä tai bussilipusta. Joten ikävä kyllä aion edelleen pääasiassa ostaa ruokani muun tuulipukukansan tavoin sieltä hypermarketista. Pitäisi olla jonkinlainen edustusrouva, että ei olisi muuta tekemistä keskellä päivää kuin kompastella torin nupukivillä. Voi kun joku perustaisi ruokakaupan, jossa panostettaisiin laatuun, ja jossa pystyisi käymään myös illalla töiden jälkeen!

Hampurilaisateria

Täytyihän sitä Älä laihduta -päivän kunniaksi tehdä perinteistä "roskaruokaa". Vaikka en tosin koskaan muulloinkaan laihduta. Toisaalta jostain muistan lukeneeni neuvon "Voit syödä roskaruokaa niin paljon kuin haluat, kunhan valmistat sen itse." Tartuin siis haasteeseen, ja tein hampurilaiset sämpylöineen kaikkineen itse.

Hampurilaissämpylät (4 kpl)

Sämpyläohje löytyi Voisilmäpelistä. Eevan tavoin olen minäkin tuskaillut tuon sämpyläongelman kanssa. Tavalliset itsetehdyt sämpylät eivät ole sellaisia kuin hampurilaissämpylöiden pitäisi olla. Ne ovat useimmiten liian tiivisrakenteisia ja hiivaisia. Kaupan valmiit hampurilaissämpylät taas ovat teollisen mauttomia. Tällä kertaa kuitenkin onnistui. Tässä ohje:

1 dl vettä
1 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
2 rkl maitoa

4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
1½ rkl voita
1 muna

voiteluun:
1 muna
seesaminsiemeniä

Sekoita hiiva, sokeri ja maito lämpimään veteen. Nesteen pitäisi olla 42-asteista, jotta kuivahiiva toimisi. Anna seistä muutama minuutti. Sekoita sillä aikaa vehnäjauhoihin suola ja sulatettu voi. Vatkaa munan rakenne rikki, ja lisää se, sekä neste-hiivaseos jauhoihin. Sekoita taikinaksi. Vaivaa taikinaa käsin n. 10 minuutin ajan. Taikina on takertuvaista, mutta käsittely helpottuu hieman vaivauksen lopussa. Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan peitetyssä kulhossa. Anna kohota ainakin tunnin ajan.

Kun taikina on kohonnut, muotoile siitä neljä sämpylää. Sämpylöistä tulee lähes itsestään sopivan litteitä. Asettele sämpylät uunipellille ja jätä kohoamaan uudelleen. Pitkä kohotus on ehkä hyödyksi, mutta puolessa tunnissakin tulee ihan kelvollisia sämpylöitä. Voitele sämpylät munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita uunin pohjalle vuoka, jossa on vettä. Se tekee uunista sopivan kostean. Paista sämpylät vesiastian yläpuolella uunin keskitasossa. Sämpylät kypsyvät 10-15 minuutissa.

Hampurilaiskastike (5-6 annosta)

Etsin Googlella hampurilaiskastiketta, ja löysinkin hyvännäköisen. Yllätyin suuresti, kun huomasin, että ohje olikin minun omani! Olin joskus aikoja sitten kirjoittanut ohjeen Kotikokki.net:iin, enkä yhtään muistanut reseptin olemassaoloa. Näköjään on ihan hyödyllistä kirjoittaa ohjeita muistiin. Tulipa nyt tehtyä uudelleen.

2 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 chili
2 rkl tomaattisosetta
1 tl paprikajauhetta
1 valkosipulinkynsi
suolaa ja pippuria

Silppua chili ja murskaa valkosipulinkynsi. Sekoita kaikki ainekset. Jos haluat tulisempaa, lisää myös chilikastiketta.

Hampurilaiset (4 kpl)

4 sämpylää
400 g jauhelihaa
suolaa ja pippuria
hampurilaiskastiketta
rapeaa salaattia
tomaattia
cheddar-juustoa

Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla. Puristele liha tasaiseksi massaksi, ja muotoile siitä neljä pihviä. Paista pihvit pannulla. Leikkaa juusto ja tomaatti ohuiksi siivuiksi. Halkaise vastapaistetut sämpylät ja täytä. Juusto kannattaa laittaa alimmaiseksi sämpylän pohjaosan päälle ja pihvi heti juuston päälle. Näin juusto vähän lämpenee ja pehmenee.

Juomana meillä oli australialaista Lindemans Early Harvest Shiraz -punaviiniä. Viini on tavallista vähäalkoholisempi (8 %), ja erittäin kevyt. Vaikka hampurilaisten kanssa kevyt punaviini sopiikin, tämä oli jo vähän liian kevyttä. Muistutti hieman terästettyä mehua. Ei maku silti paha ollut. Tästä on ehkä helppo aloittaa, jos ei ole tottunut punaviiniä juomaan. Jos sitä vastoin odottaa kunnollista viiniä, ylikevyt maku on pieni pettymys.

Älä laihduta!

6.5. vietetään kansainvälistä Älä laihduta -päivää. Muistakaakin sitten olla laihduttamatta!

Viikon raaka-aine (6): Parsa

Parsasta kirjoittaminen on vähän liian trendikästä minun makuuni. Siitä on saanut lukea vaikka mistä. Vaikka nautin kovasti parsasta näin keväisin, mielessäni väijyy pieni epäilys siitä, onko se Espanjasta tai Unkarista tuotu parsa oikeasti yhtään sen parempaa kuin ympäri vuoden tarjolla oleva perulainenkaan. Mutta yritetään nyt edes leikkiä, että tässä on kyseessä vain pienen hetken saatava erikoisherkku. Sillä onhan parsa herkullista vaikka se olisikin kokenut niin matkan Espanjasta kuin suomalaisen tukkuliikkeen varastonkin. Pidän rajana sitä, että parsa on kasvanut edes Euroopassa, enkä välitä vaikka kyseinen rajoitus olisikin hieman irrationaalinen. Kuitenkaan näin aikaisin keväällä ei mikään vihannes ole kunnolla sesongissa täällä jääkarhujen naapurissa. Lyhyen aikaa toukokuun lopussa saattaa jostain löytyä myös suomalaista vihreää parsaa. Sitä kannattaa ostaa, vaikka sekään harvoin tulee suoraan pellolta. Kotimaisen parsan varret ovat ohuempia kuin etelästä tuotujen, mutta maku on jopa vielä parempi, sellainen raikkaan hernemäinen.

Parsaa on kahta lajia: vihreää ja valkoista. Lisäksi on vielä violetti parsa, mutta sellaista ei ole täällä näkynyt. Valkoinen parsa kasvaa maan alla, vihreä pinnalla. Violetti on näiden välimuoto, se saa nousta ylös mullasta, mutta se poimitaan ennen kuin väri muuttuu vihreäksi asti. Perinteisesti valkoista parsaa arvostetaan enemmän kuin vihreää. Itse pidän kuitenkin enemmän vihreästä. Valkoisessa parsassa on vähän samanlaista multaista makua kuin perunassa.

Parsan valmistus ruuaksi
 
Toisin kuin kaikista keväisistä parsakirjoituksista voisi luulla, parsan syömiseen ei tarvita erikoisvälineistöä. Parsan kypsennys ei muutenkaan ole ollenkaan vaikeaa.

Huuhtele parsat ensin kylmällä vedellä. Ota sitten kiinni kunkin varren tyvipäästä ja taita varsi poikki alimmasta kohdasta, mistä varsi helposti katkeaa. Tyvet ovat puumaisia, joten niitä ei syödä. Ne voi kyllä laittaa mukaan kasvislientä keitettäessä. Jos parsa on valkoista, varret kuoritaan. Vihreän parsan voi kuoria, jos varret ovat paksuja, mutta se ei ole välttämätöntä. Kuoriminen onnistuu oikein hyvin tavallisella kuorimaveitsellä. Toisinaan joku varsi voi katketa, mutta se on tuskin niin iso ongelma, että ratkaisuksi tarvitsisi ostaa erikoistyökaluja.

Myös erityiset parsakattilat ovat tarpeettomia. Parsan voi ihan hyvin keittää tavallisessa kattilassa kiehuvassa vedessä. Rautakattilaa ei kuitenkaan pitäisi käyttää, sillä parsa saattaa reagoida raudan kanssa. Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää vähän suolaa, ja laita parsanvarret kypsymään. Jotkut laittavat veteen myös sokeria, mutta ilmankin pärjää. Höyrykääreen avulla parsan voi kypsentää myös mikroaaltouunissa. Kypsennysajaksi riittää vihreälle parsalle n. 3 minuuttia. Valkoisen parsan kypsyminen kestää hieman kauemmin. Älä keitä parsaa veteläksi! Ylikypsä parsa ei ole vain mössömäistä niin kuin useimmat vihannekset, vaan sitkeän säikeistä. Keittämisen sijaan parsan voi myös paistaa. Jos parsan haluaa syödä kylmänä, se jäähdytetään nopeasti kylmällä vedellä heti keittämisen jälkeen. Se sopii esimerkiksi salaattiin. Lämpimänä käytettävästä parsasta vain kaadetaan keittovesi pois.

Parsan voi syödä sellaisenaan lisukkeena lihan tai kalan kanssa. Erityisen hyvää on parmankinkkuun kääritty parsa, jonka päälle on vielä ripoteltu parmesan-juustoa ja pippuria. Tässä esimerkki kinkkuun kääritystä valkoisesta parsasta salaatin kanssa:

Perinteinen kastike parsalle on hollandaise-kastike. Myös sen tekemiseen on helppo oikopolku:

Hollandaise-kastike (2 annosta)

2 munankeltuaista
1-2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa ja pippuria
n. 50 g voita

Sulata voi pienessä kattilassa miedolla lämmöllä. Laita muut ainekset pieneen kulhoon. Sekoita niitä minuutin ajan sauvasekoittimella. Seoksesta pitäisi tulla paksua. Kaada sitten sulaa voita aivan varovasti pieni tippa kerrallaan keltuaisseoksen joukkoon sekoittaen samalla sauvasekoittimella. Tällöin rakenteen pitäisi pysyä sakeana. Jätä voista irronnut valkoinen sakka käyttämättä.

Tällä menetelmällä ei tarvitse askarrella vesihauteiden kanssa. Heikkoutena on kuitenkin, että kastikkeesta ei tule kovin lämmintä. Se on siis parempi syödä heti valmistamisen jälkeen. Lämmitys varovasti aivan miedolla lämmöllä saattaa onnistua.

Niin meni vappu

Jotkut valittavat, että vappuna sataa lähes aina räntää. Minun muistikuvissani tämä vuosi taisi olla ensimmäinen kerta kun näin kävi; yleisen mielikuvani mukaan vappu on lähes joka vuosi ollut niin sään kuin tunnelmankin puolesta aurinkoinen. Tällä kertaa kuitenkin iski raekuuroja ja kylmyyttä. Onneksi ei ollut edes suunnitelmissa lähteä piknikille.

Pääsiäisenä alulle pantu sima ei tainnut täysin onnistua. Maku oli kyllä kohdillaan, mutta kuplia ei syntynyt juuri lainkaan. Lisäksi juomisen jälkeen ilmeni lievähköjä vatsakipuja. Mikä mahtoi mennä vikaan? Olisiko siman pitänyt antaa valmistua kauemmin? Tai ehkä hiivaa oli liikaa? Vai johtuiko epäonnistuminen huonosti suljetuista pulloista? Täytyy toivoa parempaa onnea seuraavalle kerralle, jos sellainen joskus tulee. Kaupasta ostettavaksi suosittelen Wanhan Porvoon fabriikin Kotisimaa.

Itse tehty sima.

Jos simasta puuttuivatkin kuplat, kuohuviinissä niitä sentään vähän oli. Chevalier Rosé tuli valittua ihan sattumalta, mutta osoittautui ihan hyväksi. Maku oli marjaisa, mutta ei liian makea. Niitä kuplia olisi saanut tosin olla ehkä hieman enemmänkin. Tämänkin juoman kanssa tuli kuitenkin kämmättyä: Otettuamme yhdet lasilliset päätimme sulkea pullon ja säilyttää loput jääkaapissa myöhempää käyttöä varten. Näin jälkiviisaasti ajateltuna olisi tietenkin pitänyt tajuta, että korkki ei välttämättä pitäisi, ja että pullo olisi kannattanut pitää pystyasennossa. Niinpä jääkaappi lainehti vapunaattoiltana vaaleanpunaisesta viinistä.

Jokin sentään onnistui: vapunpäivän ruoka. Teimme ribsejä Turun Sanomien ohjeen mukaan. Oli vähän vaikea arvioida sopivaa määrää, koska luiden osuus rimpsuista on niin suuri. 800 grammaa oli kuitenkin aika sopiva määrä kahdelle. Seuraksi teimme Cheddarkastikkeen, josta tuli hieman liian nestemäistä. Olisi ehkä pitänyt tehdä kastike suurustetun maitopohjaisen bechamel-kastikkeen pohjalta. Suurustettu kastike olisi ollut sakeampaa kuin kermapohjainen. Maku oli kyllä erinomainen. Luiden imeskely vetoaa primitiivisiin lihansyöjävaistoihin. Valitettavasti kuva unohtui.