torstai 22. maaliskuuta 2012

Kehujen aika

Aika harvoin tulee sellaisia tilanteita, että jossain toisessa ruokablogissa tulee vastaan resepti, jota täytyy heti päästä itse kokeilemaan. Nyt tällainen poikkeustapaus tuli vastaan: Perjantaikokin punajuuri-vuohenjuustosalaatti sai aikaan mieliteon. En oikeastaan hirveästi edes välitä punajuurista ainakaan yksistään syötynä, mutta sopivasti muihin aineksiin yhdistettynä ne voivat olla hyviäkin. Vuohenjuusto, pähkinät ja hunaja kuulostavat ihanalta yhdistelmältä!

Alkuperäisestä reseptistä ei ilmennyt minkätyyppistä vuohenjuustoa tässä pitäisi käyttää. Ilmeisin vaihtoehto olisi ollut chevre-valkohomejuusto. Sitä tulee joskus paistettua salaatin seuraksi. Päätin kuitenkin tällä kertaa maistaa jotain muuta, ja se kannatti. Seuraavat kehuni menevätkin Juustoportin Vuohipaimenen juustolle. Juusto on valkoista ja pehmeää, rakenteeltaan vähän samanlaista kuin nuori gouda. Maku on myös pehmeä ja mieto, mutta eroaa kuitenkin selvästi lehmänmaitojuustoista. Oikein hyvä!
 

Sen verran tuunasin alkuperäistä reseptiä, että sekoitin rucolan joukkoon myös lollo rosso salaattia. Muitakin salaatteja varmasti voisi käyttää. Pelkästä rucolasta tulee helposti kovin niukan näköinen annos, joten minusta se kaipaa pöyheämpiä salaatteja seurakseen. Heitin sekaan myös vähän pinjansiemeniä, kun niitä nyt sattui olemaan. Hyvä salaatti siitä tuli. Ohje löytyi siis täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.