maanantai 8. lokakuuta 2012

Aa aa ankka, takapuoli vankka

Kartoittaessani Citymarketin pakastealtaan lihavalikoimaa silmiini osui kahden kappaleen paketti ankankoipia. Kun kilohinta oli kympin paikkeilla, päätin ostaa, kun en ole ennen koipia maistanut. Rintafileitä kyllä on tullut syötyä, mutta ne ovat huomattavasti kalliimpia, enkä oikein osaa valmistaakaan niitä hyvin. Sen tiesin, että ankan koivet kuuluvat pitkään kypsennettäviin lihoihin.

Yleisin menetelmä ankankoipien valmistukseen näyttäisi olevan confit, joka tarkoittaa kypsennystä lihan omassa rasvassa miedossa lämmössä. Tässä on vain se ongelma, että ankanrasvaa tuskin löytyy ihan heti suomalaisesta marketista. Niinpä etsinkin toisenlaisen ohjeen, jossa koivet kypsennetään liemessä. Ihanteellista olisi ohje, jossa ankalle saataisiin myös rapeaksi ruskistettu pinta. Sellainen löytyikin: Rapeita ankankoipia hapanimelällä aprikoosikastikkeella.

Ankankoivet (2 annosta)

1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi
2 valkosipulinkynttä
2 ankankoipea (sulatettuna, jos pakasteita)
1 rkl öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria
2 timjaminoksaa
n. 2 dl kanalientä

Leikkaa sipuli, porkkana ja selleri ohuiksi siivuiksi. Levitä ne uunivuokaan. Muserra valkosipuli veitsellä, ja jaa kynnet muutamaan osaan ja lisää nekin kasvisten päälle. Kuumenna öljy paistinpannulla ja ruskista koipia ensin nahkapuolelta muutama minuutti. Kun nahka on kauniisti ruskistunut, käännä koivet ja ruskista myös lihapuolta parin minuutin ajan. Mausta molemmat puolet suolalla ja pippurilla. Asettele koivet vuokaan kasvisten päälle nahkapuoli ylöspäin. Laita koipien väliin vielä pari oksaa timjamia ja kaada vuokaan kanalientä. Peitä vuoka foliolla, ja kypsennä koipia ensin 150-asteisessa uunissa 1 tunnin ja 15 minuutin ajan. Ota sitten folio pois, säädä uuni 225 asteeseen, ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia. Ota koivet uunista, ja anna niiden levätä 10 minuuttia huoneenlämmössä.

Aprikoosikastike

n. 1 dl aprikoosihilloa
1 rkl riisiviinietikkaa
½ rkl vettä
lehdet yhdestä timjaminoksasta
suolaa
pippuria

Sekoita aprikoosihillo, etikka ja vesi pienessä kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi keskilämmöllä jatkuvasti sekoitellen. Lisää timjaminlehdet, suola ja pippuri ja tarjoa ankankoipien kanssa.

Kun nyt kerran maistoin ankankoipia ensimmäistä kertaa, niin täytyy antaa jonkinlainen arvio. Paistoin koipia hieman ohjeen mukaista aikaa kauemmin. Ehkä tästä seurasi, että koivet vähän kuivuivat. Lisäksi maku muistutti turhankin paljon tavallista broileria. Kastike oli kyllä hyvää, mutta jos ankankoipia ei löydy, sitä voi yhtä hyvin syödä myös broilerinkoipien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti