Täytettyä munakoisoa

Kevään tuoreet vihannekset ovat alkaneet houkutella tuoreudellaan. Niinpä niitä tulee nyt ostettua enemmän kuin oikeastaan tarvitsisikaan. Tämän viikon kokkailut päätin aloittaa täytetyllä munakoisolla. Mieleni tekisi sanoa tätä kasvisruuaksi, mutta muutama sardellifile taitaa estää sen. Kasvisvaihtoehdoksi voisi kai sitten tarjota juustomunakasta... Jotenkin nurinkurista. Joka tapauksessa onnistuin valmistamaan herkullisen ruuan.

Käytin pohjana reseptiä Fran Warden kirjasta Italialaista 30 minuutissa. Tämä ruoka ei tosin valmistunut minulta 30 minuutissa, vaan aikaa kului pikemminkin tunnin verran. Vaihdoin ohjeeseen kuuluneet vaaleat leipäkuutiot saksanpähkinöihin, koska en viitsinyt ostaa vaaleaa leipää, jota en muuten halua hirveän paljon syödä. Lisäksi vaihdoin pecorinojuuston parmesaniin, koska sitä sattui olemaan valmiiksi jääkaapissani.

Täytetyt munakoisot (2 annosta)

1 munakoiso
oliiviöljyä
2 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
4 sardellifilettä
1 rkl kapriksia
kourallinen tuoretta basilikasilppua
kourallinen persiljasilppua
1 rkl pinjansiemeniä
½ dl murskattuja saksanpähkinöitä
parmesanjuustoa

Halkaise munakoiso ja koverra sisukset pois. Jätä kuori kuitenkin ehjäksi. Leikkaa sisukset kuutioiksi.

Kuumenna öljyä paistinpannulla, ja kuullota munakoison kuoria siinä muutama minuutti molemmin puolin. Aseta ne sitten kevyesti öljyttyyn uunivuokaan. Laita kuutioiksi leikattu munakoiso pannulle, ja kuullota kullankeltaiseksi. Silppua muut ainekset ja sekoita ne munakoisokuutioiden joukkoon. Täytä munakoison kuoret täyteseoksella. Ripottele raastettua parmesania päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Riisikin voi joskus maistua

Riisi on epäekologista, ravintoaineköyhää ja mautonta. Onko siis mitään syytä syödä sitä? On. Esimerkiksi tämä Paella, joka maistuu ihmeen hyvältä ja juuri samanlaiselta kuin Valenciassa. Lihaa, kalaa ja äyriäisiä voi vaihdella mielensä ja saatavuuden mukaan. Samanlainen ruoka, jossa on riisin tilalla pätkittyä spagettia on muuten nimeltään fideua. Sekin on hyvää. Mutta tällä kertaa paellaa:

Paella (4 annosta)

oliiviöljyä (ihan reilusti)
300 g broileria suikaleina
1 sipuli
1 paprika
2 valkosipulinkynttä
200 g chorizomakkaraa
2 tomaattia
suolaa
mustapippuria
kurkumaa
1½ dl riisiä
1½ dl valkoviiniä
5 dl kanalientä
100 g katkarapuja (pakaste)
100 g mustekalarenkaita (pakaste)
persiljaa

Ruskista broilerinpaloja öljyssä muutaman minuutin ajan. Laita ne sitten syrjään. Paloittele paprika ja tomaatti kuutioiksi ja sipuli suikaleiksi. Paista paprikaa ja sipulia hetken aikaa, kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää murskattu valkosipuli, tomaatti, chorizo, mausteet ja riisi. Kääntele ja sekoita riisiä pannulla muutama minuutti. Lisää liemi ja valkoviini, ja keitä 10-15 minuuttia, kunnes riisi on kypsää ja neste haihtunut. Lisää pannulle broilerinpalat. Aivan lopuksi sekoita joukkoon sulatetut katkaravut ja mustekalarenkaat, ja kuumenna minuutin ajan. Silppua päälle persiljaa.

Tämäkö on sitä huonoa ruokaa?

Eräänä päivänä tällä viikolla keskusteltiin työpaikkalounaalla huonosta ruuasta. Monille meistä oli tullut sähköpostiin spammia, joka mainosti brittiläisiä elintarvikkeita. Tuota kommentoitiin tyyliin "Miksi ihmeessä kukaan haluaisi tilata itselleen brittiläistä ruokaa? Sehän on aivan kauheaa, maailman huonointa!" Ennen kuin itse ehdin kommentoida mitään, oli keskustelu jo edennyt siihen, että kyllä sittenkin on olemassa vielä brittiläistäkin huonompi keittiö, nimittäin tanskalainen. Ehkä joskus kokeilen sitäkin. Nuo kommentit brittiläisestä ruuasta kuitenkin jäivät huvittamaan minua kovasti, sillä olin jo edellisenä päivänä suunnitellut perjantai-illaksi juuri brittiläistä ateriaa.

Tunnustankin nyt tässä pitäväni monista brittiläisistä ruuista. Sikäläisessä perinteessä on paljon sekä fyysisesti että henkisesti lämmittäviä täyteläisen makuisia hienostelemattomia ruokia. Varsinkin viileään vuodenaikaan huolella haudutettu lihapata tai sunnuntaipaisti tekee niin hyvää. Ja meillähän noita viileitä vuodenaikoja riittää. Sitäpaitsi munien ja pekonin syöminen aamiaiseksi on nerokas ajatus. Kokonaan toinen juttu on sitten kyllä ravintoloista yleensä saatavan ruuan taso. Ehkä kavereillani on huonoja kokemuksia matkoiltaan. Ja toivottavasti kovin moni matkailija ei tee päätelmiä suomalaisesta ruuasta ABC-huoltoasemien tarjonnan perusteella.

Minä kävin viime kesänä kokousmatkalla Durhamissa, ja ostin tuliaisiksi kirjan Easy British Cooking. Muutamia reseptejä kirjasta on tullut jo kokeiltua, ja olen tykännyt kovasti. Tällä kertaa tein kirjan ohjeitten mukaan Yorkshire puddingia ja jälkiruuaksi syllabubia. Pääruuaksi löysin kuitenkin Stout-oluessa haudutettua lihaa Helen Watsonin resepteistä. Valmistin lihan tarkalleen ohjeen mukaan, mutta siitä tuli kovin mautonta. Jostain syystä lähes kaikista tuon sivuston resepteistä puuttuu suola. Lisäsin suolaa ja pippuria lämmittäessäni tähteitä seuraavana päivänä, ja sen jälkeen ruoka maistui huomattavasti paremmalta. Näin se olisi pitänyt tehdä:

Nautaa stoutissa (4 annosta)

15 g voita
1 rkl öljyä
1 kg naudan lapaa ja luita
3-4 sipulia
250 g herkkusieniä
2 rkl vehnäjauhoa
3 dl stout-olutta
1-2 laakerinlehteä
1 tl ruskeaa sokeria
suolaa ja pippuria

Paloittele liha n. 5 cm levyisiksi kuutioiksi. Kuumenna paistinpannussa öljy ja voi, ja paista lihoihin ruskea pinta. Paloittele sienet puoliksi tai neljään osaan ja leikkaa sipuli siivuiksi. Siirrä liha uunivuokaan, ja paista pannulla sienet ja sipuli.

Sienet ja sipulit paistumassa. Lihat odottavat taustalla vuoassa.

Kun sipulit ja sienet ovat paistuneet pehmeiksi, lisää niiden joukkoon jauhot, ja sekoita kunnes jauhot ovat imeneet rasvan itseensä. Kaada sieniseos uunivuokaan lihan päälle. Kaada olut ja sokeri, suola ja pippuri pannulle, sekoita niin että kaikki pannuun tarttuneet maut irtoavat olueen, ja kaada se sitten uunivuokaan. Lisää laakerinlehdet vuokaan.

Kypsennä lihaa uunissa 175 asteessa kaksi tuntia.

Yorkshiren vanukas (6 annosta)

2 munaa
2.75 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoa
½ tl suolaa
voita tai muuta rasvaa

Sekoita munat, maito, jauho ja suola hyvin kulhossa. Sulata rasva ja jaa se muffinssivuoan kuuteen koloon. Kaada taikina koloihin rasvan päälle. Kypsennä vanukkaita uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Vanukkaiden pitäisi perinteisten oppien mukaan kohota 4 tuumaa, eli noin 10 cm korkeiksi. Ota uunista ja tarjoa heti. Vanukkaan voi kypsentää myös yhdessä isossa vuoassa, jos muffinssivuokaa ei ole. Tällöin paistoaika on 35 minuuttia.

Vanukkaat muistuttavat pannukakkua ja imevät tehokkaasti kastiketta itseensä. Ne kohoavat uunissa muhkeiksi, mutta alkavat laskea heti uunista ottamisen jälkeen. Perinteisesti Yorkshiren vanukas on tarjottu aterian alussa ennen pääruokana tarjottavaa lihaa. Tarkoituksena oli täyttää ruokailija halvemmalla ruokalajilla, jotta he eivät ahnehtisi niin paljon arvokasta lihaa. Nykyisin vanukasta syödään kuitenkin usein yhdessä lihan kanssa. Ylijääneet vanukkaat maistuvat ihan hyvin lämmitettynä, mutta ne eivät tietenkään näytä yhtä muhkeilta kuin vastapaistetut.

Yorkshiren vanukkaat. Ehtivät hieman jo laskea sillä aikaa kun käynnistin kameran.

Tässä vielä kuva koko annoksesta:

Appelsiinisyllabub (6-8 annosta)

Syllabub on perinteinen englantilainen jälkiruoka, joka kehitettiin jossain muodossaan jo 1500-luvulla. Ainakin tämän ohjeen mukaan tehtynä jälkiruuasta tulee varsin alkoholipitoinen. Valmistus aloitetaan syömistä edeltävänä päivänä.

1.5 dl valkoista jälkiruokaviiniä (esim. Muscat tai Moscatel)
1 rkl Cointreauta
2 appelsiinin keltainen kuori raastettuna
2 rkl vastapuristettua appelsiinimehua
2 rkl vastapuristettua sitruunamehua
4 rkl (eli n. ½ dl) sokeria
4 dl kermaa

Sekoita kulhossa viini, Cointreau, puolet appelsiinin kuoresta, puolet sokerista ja appelsiinin ja sitruunan mehut. Anna liemen olla jääkaapissa yön yli. Sekoita loput appelsiininkuoresta ja sokerista lautasella. Jätä pariksi tunniksi pöydälle, jolloin seos kiteytyy "appelsiinisokeriksi". Säilytä se sitten ilmatiiviissä purkissa
käyttöön asti.

Seuraavana päivänä siivilöi viiniliemi. Vatkaa kermaa jäähdytetyssä kulhossa kunnes kerma alkaa vaahtoutua. Lisää kerman joukkoon viiniliemi vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vaahto on valmista, kun vatkaimista jää jälki, mutta vaahto ei ole vielä jäykkää. Jaa vaahto laseihin, ripottele appelssiinisokeri päälle, ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen tarjoamista. Maku pehmenee, jos syllabubin antaa odottaa pidempään, esimerkiksi seuraavaan päivään. Tästä annoksesta riittää yhteensä kuuteen isoon tai kahdeksaan pieneen annokseen.

Syllabub.

Kyllä ovat hyvin asiat, jos tämä oli maailman toiseksi huonointa ruokaa.

Viikon raaka-aine (8): maito

Käytin maidosta valmistettua bechamel-kastiketta jo kahdessa edellisessä merkinnässäni. Niinpä ajattelinkin kirjoittaa tällä kertaa maidosta.

Tapanani on aloittaa taustatietojen etsintä näitä raaka-ainekirjoituksiani varten katsomalla mitä Google löytää kyseessä olevasta aineksesta. Useimmiten jotain mielenkiintoista löytyykin. Maidon tapauksessa tarjolla oli kuitenkin vain maidontuottajien maidon terveysvaikutuksia ylistäviä sivustoja ja toisaalta maidon käyttöä vastustavia vegaaniaktivistien sivuja. Äh, en viitsi edes linkittää, jos jotain kiinnostaa, voi etsiä itse. On se lehmä ilmeisen poliittinen eläin. Minä kaipaan kulinaristisempaa näkökulmaa.

Sanon nyt kuitenkin sen verran noista terveysvaikutuksista, että pidän maidonkäyttösuosituksia liioiteltuina. Juhana Harju on perehtynyt ravinnon vaikutukseen luuston kunnolle, ja suosittelee vain kohtuullista määrää kalsiumia. Monet muutkin ravintoaineet vaikuttavat luustoon, eikä yletön maidon juominen ole tarpeellista. Lisäksi, vaikka maito sisältääkin paljon kalsiumia, monista muista ruuista sitä saa myös, ja kasvisten kalsium imeytyykin elimistöön paremmin.

En kannata maidon juomista ruokajuomana. Tämä siksi, että maito latistaa ruuan makua. Maidon kanssa maut eivät tule esiin parhaalla mahdollisella tavalla. Aamuisin teen kuitenkin usein poikkeuksen. Vaikka maito ei terveyden kannalta välttämätöntä olekaan, siinä on kuitenkin proteiinia helposti syötävässä muodossa. Proteiinipitoinen aamiainen pitää paremmin nälän loitolla lounaaseen asti, ja maito on niitä harvoja proteiininlähteitä, joita voi syödä ilman minkäänlaista kypsennystä tai valmistelua. Aamuisin tällaista helppoutta arvostaa.

Maitoa on saatavilla monessa muodossa. Itse käytän vain tavallista kevyt- ja täysmaitoa. Kevytmaito sisältää 1.5 prosenttia rasvaa, ja se on sellaisenaan juotuna raikkaan makuista. Täysmaidossa puolestaan on 3.5 prosenttia rasvaa. Sitä kannattaa käyttää ruuanvalmistuksessa. Olen huomannut, että kevytmaito palaa helpommin pohjaan kuumennettaessa. Monien ruokien makuun tulee myös enemmän täyteläisyyttä rasvaisemmalla maidolla.

Käytetäänkö teillä sinistä vai punaista maitoa? Minä pidän valkoisesta.

Maitojen rasvapitoisuudet ovat ilmeisesti jossain vaiheessa muuttuneet, sillä vanha keittokirjani Ruoka vuosi (yhdyssanavirhe alkuperäisessä nimessä) vuodelta 1975 kertoo kevytmaidon rasvapitoisuuden olevan 2.5 prosenttia, kulutusmaidon 3.9 prosenttia ja vakioidun kokomaidon 4.4 prosenttia. Muistan kyllä hämärästi sen, kun kulutusmaidon nimi muuttui täysmaidoksi, mutta milloin kevytmaito keveni?

Virallisen linjan terveysvalistajat tunnetusti tyrkyttävät rasvatonta maitoa. Toisaalta vähähiilihydraattisaktiivit olisivat valmiit kieltämään kaiken täysmaitoa kevyemmän. Jostain syystä juuri maidon kohdalla nämä terveysintoilijat ovat erityisen äänekkäitä. Kevytmaidon käyttö taitaa sitten olla perkeleestä molempien leirien mielestä. Oikeasti sellaisenaan käytetyn maidon rasvapitoisuus ei kuitenkaan ole kovin merkittävä asia riippumatta siitä pyrkiikö rasvaa lisäämään vai välttelemään. Kahden desilitran lasillisessa kevytmaitoa on 3 grammaa rasvaa, ja samassa määrässä täysmaitoa "hurjat" 7 grammaa. Jos maitoa ei rupea oikein juomalla juomaan, pysyy kokonaismäärä kuitenkin pienenä. Tosin joskus kyllä kaupassa näkee ihmisiä, jotka ostamiensa maitotölkkien määrän perusteella näyttäisivät juovan maitoa janoonsa, mutta niin suuresta määrästä taitaa olla muutenkin haittaa. Mutta meille, jotka käytämme maitoa kohtuudella, on hyödyllisempää säädellä rasvan määrää kerman ja juustojen määrää säätelemällä. Niissä rasvaa on sentään hieman enemmän kuin silkassa maidossa.

Kovasti ajauduin minäkin noihin ravitsemuksellisiin seikkoihin, vaikka tarkoitus oli käsitellä aihetta gastronomiselta kannalta. Maito on kuitenkin yksi käytetyimmistä ruoka-aineista, jota monilla on aina jääkaapissa. Maito on keittiössä sellainen taustalla pysyttelevä työhevonen, että se ei juurikaan tuo itseään esiin. Saman huomion tekivät myös Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kokit: "Usein syöjä ei maitoruokaa popsiessaan edes huomaa maidon läsnäoloa." Kokit löytävät silti myös uusia maitoruokia. Maidossa kypsennetyt kyljykset näyttävät aika hyviltä.

Minä annan tällä kertaa vain yksinkertaisen kaakaon ohjeen. Tulihan valkokastikkeen valmistusta esiteltyä jo parsagratiinin ja cheddarkastikkeen yhteydessä. Täydellisen kaakaon kehittely on ollut pitkä ja vaikea prosessi. Valmiiksi sekoitetut kaakaojuomajauheet ovat aivan liian makeita, joten itse se on sekoitettava. Seuraava ohje on minun makuuni:

Kaakao (1 annos)

2 dl maitoa
2-3 tl kaakaojauhetta
n. ½ tl vaniljasokeria

Kaada maito ja kaakaojauhe kattilaan. Sekoita voimakkaasti vispilällä samalla kun kuumennat kaakaota liedellä. Älä kuumenna kiehuvaksi asti, vaan jätä suoraan juotavaan lämpötilaan. Näin kaakaon pintaan ei muodostu epämiellyttävää kalvoa. Mausta kaakao vaniljasokerilla ja kaada kuppiin. Jos maito on kevytmaitoa, on parempi käyttää hieman vähemmän kaakaota kuin täysmaitoon tehtyyn kaakaoon, sillä kevytmaidossa kaakaon maku tulee esiin voimakkaammin. Mausteeksi sopii myös pieni loraus Cointreauta tai ripaus kanelia. Erityisherkku kaakaosta tulee, kun päälle lusikoi kermavaahtoa.

Kaakao kermavaahdolla. Kupin vieressä lautasella on mantelikeksikokeilu, joka ei oikein onnistunut, enkä laittanut ohjetta muistiin. Kuva on otettu laskiaisen aikoihin.

Porsaanleike

Työskentelin nuorempana kesät grillikioskilla, ja silloin sain syödä yllin kyllin kaikkea mahdollista leivitettynä. Kioskimme paras annos oli porsaanleike, jonka lihakauppiaamme leivitti itse. Sen hinta oli 5.55 euroa. Rapeaksi paistetun korppukuoren sisällä oli täyttä lihaa. Annokseen kuului tavallisten ranskanperunoiden ja kiinankaalisalaatin lisäksi säilykepersikan puolikas, jonka makeus ja mehukkuus miellytti minua siihen aikaan kovasti. Teinkin tämän annoksen itselleni viimeisenä työpäivänäni elokuussa 2004, enkä sen jälkeen ole vastaavia kovin usein syönyt. Parhaimmillaan leikkeet ovat edelleen herkkua. Muutaman kerran tosin on vastaan tullut myös aivan onnettomia yritelmiä, joten en ole enää uskaltautunut tilaamaan leikkeitä ravintolassa. Nyt mieheni sai ylipuhuttua, ja teimme leikkeitä kotona. Säilykepersikka on tosin jäänyt pois, ja lisukkeeksi teimme sen sijaan cheddar-kastiketta.

Lihana käytimme kassleria, vaikka perinteisesti tähän taitaisi kuulua ulkofile. Kassler on kuitenkin halvempaa, ja siitä ei tule liian kuivaa niin helposti kuin fileestä. Filettäkin voi tietysti käyttää, jos osaa käsitellä sitä. Minä en oikein osaa, joten pitäydyn helpommassa osassa possua.

Porsaanleike (2 annosta)

2 kassler-pihviä
suolaa
pippuria
vehnäjauhoa
1 muna
1 rkl vettä
korppujauhoa
öljyä paistamiseen

Nuiji lihat ohueksi. Mausta leikkeet suolalla ja pippurilla. Kierittele leikkeet ensin jauhoissa, sitten munan ja veden seoksessa, ja lopuksikorppujauhossa. Kuumenna paistinpannu keskikuumaksi (4 asteikolla 1-6), lorauta pannulle öljyä ja laita leikkeet paistumaan. Paista leikkeitä muutama minuutti kummaltakin puolelta kääntäen puolessa välissä.

Cheddarkastikkeen voi valmistaa kahdella tavalla: Helpompi vaihtoehto on vain kuumentaa tilkkanen kermaa ja sekoittaa raastettu juusto joukkoon. Tällä tavalla kastikkeesta tulee kuitenkin liian juoksevaa. Toinen tapa on tehdä suurustettu valkokastike ja sekoittaa juusto siihen. Tällä menetelmällä kastikkeesta tulee huomattavasti paksumpaa ja juuston maku tulee selvemmin esiin. Siksi tämä on mielestäni parempi.

Parempi Cheddarkastike (2 annosta)

1 rkl voita
½ rkl vehnäjauhoa
3 dl maitoa
suolaa
valkopippuria
Cheddarjuustoa

Sulata voi kattilassa. Sekoita voihin jauhot ja kypsennä niitä hetki sekoitellen. Lämmitä maito. Valkokastike näyttäisi onnistuvan varmemmin täysmaidolla kuin kevytmaidolla. Sekoita kuumaa maitoa vähän kerrallaan voi-jauhoseokseen. Sekoita jokaisen lisäyksen jälkeen tasaiseksi. Tämä käy helpommin, jos maito on kuumaa. Kun maito on lisätty, mausta suolalla ja valkopippurilla ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää lopuksi juusto.


Juomana nautimme espanjalaista Dos Caras Verdejo Sauvignon Blanc -valkoviiniä. Vaikka yleensä suosin sianlihan kanssa kevyitä punaviinejä, sopi tämä valkoviini yllättävän hyvin yhteen lihan kanssa. Viinissä oli hieman yrttinen maku, ja myös omenaa oli havaittavissa. Olimme hieman erimielisiä viinin hapokkuudesta: minun mielestäni se oli juuri sopiva, mieheni olisi kaivannut enemmän happoisuutta. Suosittelen kuitenkin ruuan seuraksi, sillä hintakin oli ihan kohtuullinen, 6.98 euroa.

Parsaa taas vaihteeksi

Parsan hinta on alkanut laskea, ja nyt sitä tuleekin syötyä ainakin yksi nippu joka viikko. Tällä kertaa kokeilin valmistaa siitä gratiinia. Käytin sekä vihreää että valkoista parsaa. Parsaa ei ehkä olisi kannattanut esikeittää, sillä siitä tuli hieman ylikypsää. Tai sitten vikana oli liian pitkä paistoaika. Tässä kuitenkin ohje, jonka kypsennysaikoja voi yrittää säätää paremmiksi:

Parsagratiini (2 annosta)

12 parsanvartta, vihreitä tai valkoisia tai molempia
4 siivua ilmakuivattua kinkkua
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
½ l maitoa (mieluiten täysmaitoa)
suolaa
valkopippuria
100 g mozzarella-juustoa

Katkaise parsoista tyvipäät pois, ja kuori valkoiset parsat. Esikeitä parsaa suolatussa kiehuvassa vedessä muutama minuutti. Valkoista parsaa ehkä 3-4 minuuttia, vihreää 1-2 minuuttia. Tee valkokastike: Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Kypsennä jauho-voiseosta sekoittaen, mutta älä anna ruskistua. Kuumenna maito toisessa kattilassa. Kaada maito jauho-voiseokseen vähän kerrallaan lisäten. Sekoita maidonlisäysten välillä huolellisesti. Mausta valkokastike suolalla ja valkopippurilla. Asettele parsanvarret ja kinkku uunivuokaan.

Kaada valkokastike päälle. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja päällystä vuoka juustolla. Paista vuokaa 200 asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Paistoaika taisi olla tosiaan tässä liian pitkä. Jotta parsa jäisi vähän napakammaksi, voisi ehkä paistoaikaa lyhentää. Silloin toisaalta juusto ei ruskistuisi. Auttaisikohan korkeampi lämpötila? Silloin juusto ehkä ruskistuisi nopeammin, mutta parsa ei ehtisi ylikypsyä. Taidan seuraavalla kerralla kokeille 250 asteen lämpötilaa ja 10-15 minuutin paistoaikaa.

Leikkiä ruualla

Mitä löytyykään tämän kakun sisältä?

Vesimeloni. Kuorrutus on turkkilaista jogurttia ja päällä mustikoita. Huvitti tehdä hienonnäköinen jälkiruoka, mutta vähän vaikea se oli syödä.