Vai muka helppoa?

Vokkia ja pastaa tuli jo kokeiltua, keskiviikkoiltana oli tapasten vuoro. Olin suunnitellut kaikenlaista pientä hyvää, jonka valmistaminen olisi helppoa ja nopeaa. Kaupasta tullessani kuitenkin huomasin, että jotain puuttuu. Olin unohtanut patongin. Leipä on tapas-tarjoilussa ehdottoman välttämätöntä. Ja ruisreikäleipä ei käy. Lähdenkö uudelleen kauppaan? Ehtisikö tekemään itse? Ainekset löytyvät kotoa, joten kokeilen.

"Patongit on helppo valmistaa itse," väittää Hellapoliisi. Ilmoittaudun Hella-anarkistiksi ja vastustan. Patonkien valmistus on hankalaa, työlästä ja turhauttavaa. Tässä omat kokemukseni kuvien kera:

Aloitan tekemällä taikinan Hellapoliisin ohjeen mukaan. Minulla ei ole tuorehiivaa, vaan käytän kuivahiivaa. Liotan yhden pussillisen lämpimään veteen, lisään suolaa ja öljyä, ja sekoitan. Hellapoliisin lukijakommenttien neuvon mukaan lisään myös teelusikallisen sokeria hiivan ruuaksi. Sekoitan mukaan jauhot: 4 dl tavallisia puolikarkeita vehnäjaujoja ja yhden desilitran grahamjauhoja. Vaivaan taikinaa käsin kymmenen minuuttia. Peitän taikinakulhon liinalla ja kohotan lämpimässä. Taikina kohoaa, joten tässä vaiheessa kaikki on hyvin.

Kohonnut taikina käsketään jakamaan kolmeen osaan. Koskiessani taikinaan, se tyhjenee kuin ilmapallo. Kolme taikinakasaa näyttää tältä:

Tässä vaiheessa alan muistaa miksi en hirveästi pidä leipomisesta. Sitkeät taikinamöykyt takertuvat kaikkeen mihin koskevat: leivonta-alustaan, työvälineisiin, käsiin. Kun taikinaa yrittää repiä irti, se takertuu aina uuteen paikkaan. Kun sitä yrittää pestä pois, se tukkii viemärin. Nämä kolme taikinamöykkyä pitäisi pyöritellä palloiksi, kaulita levyiksi ja kääriä rullalle. Taikina takertuu alustaan, kaulimeen, käsiin. Lisään jauhoja näihin kaikkiin. Saan aikaan lopulta jonkinlaisen madonnäköisen taikinarakennelman.

Onnistun siirtämään kaikki kolme matoa uunipellille. Peitän ne taas liinalla ja jätän hetkeksi kohoamaan. Laitan uunin kuumenemaan 250 asteeseen. Kun olen valmis paistamaan, vetäisen liinan pois päältä ja laitan kauniisti kohonneet patongit uuniin. Tai sitten ei.

Taikina on liimautunut peitteenä olleeseen liinaan. Raaputan taikinan veitsellä varovasti irti. Saan patongit näyttämään edelleen jokseenkin patonkimaisilta, vain hieman levinneiltä ja epämuodostuneilta.

Sitten viimeinkin patongit uuniin. Suureksi yllätyksekseni 10 minuutin paistamisen jälkeen uunista saadaan ulos jotain leivän näköistä. Eikä syömiseen tarvita edes vasaraa, vaan leipä on ihan pehmeää, vaikkakin hieman liian tiivistä. Maku on kelvollinen, mutta parempikin voisi olla. Grahamjauhojen käyttö ei ehkä ollut hyvä idea. Halusin leivistä hieman tummempia, koska valkoinen leipä on melko mautonta. Grahamjauhoista tulee melkein yhtä mautonta ja ehkä vähän epämiellyttävän makuista. Parempi tapa olisi ehkä ollut sekoittaa taikinaan jotain jyviä tai siemeniä.

Tapas-ateria onnistuikin sitten ihan hyvin. Tarjolla oli paprikasalaattia, munalla täytettyjä tomaatteja, paistettuja katkarapuja, paistettua chorizomakkaraa ja manchegojuustoa. Näistä tomaatit eivät oikein sopineet tapas-pöytään, sillä niiden syömiseen oli pakko käyttää haarukkaa ja veistä. Muuten voin suositella.

Täytetyt uunitomaatit

1 tomaatti jokaiselle ruokailijalle
1 muna jokaiselle ruokailijalle
raastettua tai silputtua manchegojuustoa

Leikkaa tomaattien huipulta hattu pois. Koverra sisukset rikkomatta kuorta. Riko jokaisen tomaatin sisään muna. Tapakset-kirjan ohjeen mukaan tomaatteihin pitäisi laittaa munan lisäksi ruokalusikallinen kermaa, mutta ainakaan meidän tomaateissamme sille ei jäänyt tilaa. Itse asiassa suurin osa munien valkuaisistakin pursui ulos. Ripottele juusto tomaattien päälle. Kypsennä tomaatteja uunissa 180 asteessa 15-20 minuuttia, jos haluat syödä täysin hyytymätöntä munaa. Pidemmällä kypsennyksellä keltuainen voisi hyytyä, jolloin tomaateista tulisi todennäköisesti parempia.

Pariloitu paprikasalaatti

1½ paprikaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
oliiveja
pippuria

Lämmitä uunin grillivastus. 250 astetta on sopiva lämpötila. Halkaise paprikat puoliksi ja laita uunivuokaan kuori ylöspäin. Paahda paprikoita uunissa kunnes pinta tummuu. Ota paprikat uunista ja anna jäähtyä hetken aikaa, jotta pystyt käsittelemään niitä. Vedä jäähtyneistä paprikoista kuoret irti. Leikkaa paprikat suikaleiksi. Asettele paprikasuikaleet lautaselle, ja ripottele päälle sitruunamehua, oliiviöljyä, vastajauhettua mustapippuria ja oliiveja.

Paistetut katkaravut

½-1 chilipalkoa
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
isoja katkarapuja

Silppua chili ja valkosipuli. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista chiliä ja valkosipulia ensin hetken aikaa. Lisää joukkoon katkaravut, ja paista sen verran, että ne kuumenevat. Varo ylikypsentämästä katkarapuja ettei niistä tule sitkeitä.

Viikon raaka-aine (10): Kirsikka

Siinä missä parsaa tuodaan Etelä-Amerikasta ympäri vuoden ja avomaankurkkuja kasvatetaan talvella kasvihuoneissa, on kirsikka vielä ihan aidosti kausituote. Jopa vähän liiallisessa määrin, sillä sitä ei tahdo löytyä edes säilykkeenä silloin, kun tuore ei ole sesongissa. Niinpä kirsikat saavatkin minut joka vuosi innostumaan. Kun niitä kerrankin saa, täytyy niitä ostaa lähes joka päivä, maksoi mitä maksoi. Oikeastaan kirsikat tosin olisivat sesongissa myöhemmin kesällä, sillä täällä Suomessa ne kypsyvät ehkä joskus heinä-elokuussa. Jostain syystä niitä ei kuitenkaan suuremmin kasvateta, joten paras aika syödä kirsikoita on nyt, kun niitä tuodaan Espanjasta.

Kirsikoita on kahta lajia: imeläkirsikoita ja hapankirsikoita. Toreilla myytävät tuoreet espanjalaiskirsikat ovat imeläkirsikoita, ja ne ovat nimensä mukaisesti makeita. Hapankirsikka kasvaisi paremmin Suomessakin, ja sitä käytetään hillojen valmistukseen. Valitettavasti sitä ei kasvateta täällä kovin paljoa.

Kirsikka on kivihedelmä eli luumarja. Tämä tarkoittaa, että hedelmän sisällä on kivi, joka puolestaan sisältää hedelmän siemenen. Kivet on poistettava ennen syömistä, mikä tekee kirsikoista hieman hankalia hedelmiä. Syötäessä kirsikoita sellaisinaan marja on helpointa laittaa suuhun kokonaisena ja sylkäistä kivi pois. Tämä ei ehkä ole kovin esteettistä, mutta ainakaan siinä ei sotke niin pahasti kuin kiven irrottaminen ennen syömistä. Kivien poistaminen on välttämätöntä, jos kirsikoita käyttää muilla tavoin. Poistaminen ei ole vaikeaa, mutta mehua siinä roiskuu. Helppo tapa poistaa kivet on irrottaa ensin varsi ja sitten painaa sormella varren kiinnityskohtaa vastapäätä olevasta kohdasta niin, että sormi menee hedelmän sisään ja työntää kiven ulos. Muista pestä kädet huolellisesti ennen kuin aloitat! Paksumpisorminen voi ehkä käyttää jonkinlaista puikkoa tai tikkua apuna. Veitsen kanssa sitä vastoin ei kannata kaivaa kiviä pois, sillä se on hitaampaa ja vaikeampaa.

Kirsikat eivät kypsy enää poimimisen jälkeen. Ne kannattaa säilyttää jääkaapissa, mutta sielläkään ne eivät säily kovin pitkää aikaa. Ne on parempi syödä mahdollisimman pian, viimeistään ostamista seuraavana päivänä. Kirsikoiden voi kuitenkin antaa olla jonkin aikaa huoneenlämmössä ennen syömistä, jotta niiden maku tulisi paremmin esiin.

Makeat kirsikat sopivat monenlaisiin jälkiruokiin. Klassikkoja ovat ainakin Schwarzwaldin kakku ja clafoutis. Kakkujen ja piirakoiden ongelmana on kuitenkin kirsikoiden huono säilyvyys. Kakku pitäisi syödä heti pois ennen kuin kirsikat pilaantuvat. Niitä kannattaa siis tehdä vain, jos on riittävän suuri joukko syömässä. Kirsikat sopivat yhteen ainakin suklaan, vaniljan ja kookoksen kanssa. Niitä voi sekoittaa turkkilaiseen jogurttiin tai syödä kermavaahdon kanssa. Tässä yksinkertainen ohje suklaakirsikoiden valmistukseen:

Suklaakirsikat

½ litraa kirsikoita (kokonaisina)
50 g tummaa suklaata
tilkka maitoa tai kermaa
½ tl vaniljasokeria

Huuhtele kirsikat ja poista joukosta huonot. Jätä varret ja kivet paikoilleen. Paloittele suklaa kulhoon ja laita joukkoon hieman kermaa tai maitoa. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai kattilassa miedolla lämmöllä. Mausta suklaata vaniljasokerilla ja sekoita tasaiseksi. Kasta kirsikat yksi kerrallaan varresta kiinni pitäen sulaan suklaaseen. Asettele kirsikat leivinpaperille ja jäähdytä.

Vaihtoehtoisesti kirsikat voi myös jättää jäähdyttämättä ja syödä heti suklaaseen kastamisen jälkeen, siis suklaafonduena!

Löytö, osa 2

Tänään korkkasin viikonloppuna löytyneistä kirjasista Pasta-kirjan. En yleensä syö hirveän usein pastaa, koska se ei ole kovin terveellistä kaltaiselleni sohvaperunalle. Silloin kun pastaa kuitenkin syö, sen on oltava mahdollisimman hyvää. Uusi kirja inspiroi sen verran, että piti heti kokeilla yhtä ohjetta. Tässä ei sinänsä ole mitään erityisen uutta, vaan ruoka on varsin yksinkertainen ja nopea. Parsaa, sinihomejuustoa ja kermaa sekoitetaan pastan joukkoon. En tälläkään kertaa malttanut noudattaa ohjetta tarkalleen. Ohjeen mukaan parsa olisi pitänyt paistaa 230 asteisessa uunissa, mutta en viitsinyt lämmittää uunia niiden takia. Hyvin onnistui kattilan pohjalla paistaenkin. En myöskään löytänyt gorgonzolaa, vaan jouduin tyytymään tarkemmin määrittelemättömään sinihomejuustoon.

Pastaa parsa-sinihomejuustokastikkeessa (1 annos)

reilu kourallinen pastaa (alkuperäisessä ohjeessa tagliatelleja, minulla sattui olemaan fusilleja)
3 paksua parsanvartta
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
50 g sinihomejuustoa (ohjeen mukaan gorgonzolaa)
2-3 rkl kermaa
parmesanjuustoa

Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä al denteksi. Paista sillä aikaa muutamaan osaan katkottuja parsanvarsia oliiviöljyssä. Mausta parsat ripauksella suolaa ja pippuria. Lisää parsan joukkoon sinihomejuusto ja kerma. Kaada pastan keitinvesi pois ja sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Raasta annoksen päälle parmesanjuustoa.

Löytö

Joku oli hylännyt roskakatokseen kolme pientä keittokirjaa. Näistä löytyykin ideoita vähäksi aikaa!

Ensimmäisenä tein ruokaa Vokki-kirjasta. Silmiin osui ohje "Paistettua kalaa pinjansiementen kera". Ohjeen noudattaminen ei valitettavasti tarkalleen onnistunut, sillä kaikkia tarvittavia aineksia ei löytynyt. Annokseen kuului kiinalaisia sieniä. Minulla ei ole aavistustakaan mitä tällaiset sienet ovat. Ostin pienen kourallisen siitakesieniä, ja ne tuntuivat sopivan ruokaan oikein hyvin. En myöskään löytänyt bambunversoja. Koska jääkaapissa sattui olemaan muutama varsi parsaa, päätin käyttää ne tähän ruokaan, vaikka ne eivät ohjeeseen kuuluneetkaan. Lopuksi ruokaan olisi pitänyt laittaa 2 tl riisiviiniä, jonka jätin pois, koska en viitsinyt lähteä etsimään yhtä ruokalajia varten Alkosta pullollista muuten melko hyödytöntä ainesosaa. Tämä ruoka on siis vain etäisesti ideoitu uuden kirjan perusteella, mutta ihan hyvin se silti onnistui.

Paistettua kalaa pinjansiementen kera (1 annos)

100-200 g valkoista kalaa (esim. kuhaa)
ripaus suolaa
3 rkl kasvi- tai pähkinäöljyä (itse käytin puoliksi seesamiöljyä, puoliksi rypsiöljyä)
1-2 cm pala tuoretta inkivääriä
kourallinen siitakesieniä
puolikas paprika
1 kevätsipuli
5 parsanvartta
2 rkl pinjansiemeniä

Paloittele kala 2.5 cm leveiksi paloiksi. Ripottele kalapalojen päälle suolaa ja laita tekeytymään. Suikaloi inkivääri hienoiksi suikaleiksi. Silppua myös sipuli. Paloittele paprika 2.5 cm levyisiksi neliöiksi, sienet 2-4 osaan ja katko parsanvarret muutamaan osaan. Kuumenna öljy wokissa tai pannussa ja paista kalaa siinä 3 minuuttia. Siirrä sitten kala syrjään, lisää öljyä tarvittaessa, ja paista inkivääriä sekoitellen kunnes tuoksu irtoaa. Lisää sitten pannulle vihannekset ja sienet ja kypsennä 2 minuuttia. Sekoita lopuksi joukkoon kala ja pinjansiemenet. Syö sellaisenaan, tai jos tarvitset enemmän energiaa, riisin kanssa.

Tipu

Löysin kaupan pakastealtaasta kevätkananpoikia ja ajattelin kokeilla. Toivoin että tällainen pikkutipu olisi ollut maukas sellaisenaan, ja siksi valmistin sen hyvin yksinkertaisesti. Maustoin tiput suolalla, laitoin ne uuniin, ensin 200 asteeseen n. 20 minuutiksi, minkä jälkeen vähensin lämpöä 175 asteeseen. Valelin tipuja voin ja oliiviöljyn seoksella ennen paistamista ja useita kertoja paistamisen aikana. Paistoajaksi tuli lopulta yhteensä noin 1½ tuntia, mikä oli paljon enemmän kuin olin odottanut. Rintalihasta tuli vähän kuivaa, koivet olivat sopivan meheviksi paistuneita, mutta maku oli aivan yhtä vaatimaton kuin tavallisella broilerilla. En saanut selville miten tällaiset kevätkananpojat on kasvatettu, mutta epäilen, että kyseessä on vain tavallinen broileri, joka on vain teurastettu pienempänä. Kauniin näköisiä ne kyllä olivat.

Helppoa, halpaa ja hyvää

Pidän monista kasvisruuista makunsa puolesta. Ongelmana on vain, että ne ovat usein liian kevyitä, eivätkä pidä nälkää loitolla hetkeä kauempaa. Tästä syystä olenkin päätynyt syömään lihaa, kalaa, munia tai juustoa lähes kaikilla aterioilla. Nyt kuitenkin syttyi idealamppu pääni päällä. Entä jos liian kevyen pääruuan kanssa söisikin ravitsevampaa lisuketta? Voisiko vihannespääruuan kanssa syödä kasan keitettyjä linssejä samaan tapaan kuin vaikkapa keitettyä riisiä? Tai ehkä niiden linssien joukkoon voisi sekoittaa alunperin pastalle tarkoitetun kasviskastikkeen. Tätä täytyy kokeilla. Ja sehän toimii!

Linssejä yrttien kanssa (1 annos)

1 dl vihreitä linssejä
3 dl vettä
vähän suolaa
2 pientä tomaattia
1 kevätsipuli
1-2 rkl basilikaa
1-2 rkl persiljaa
4 sardellifilettä (Oho, ei tämä ollutkaan kasvisruoka. Ehkä nämä voi jättää poiskin.)
oliiviöljyä
parmesanjuustoa
mustapippuria

Huuhtele linssit ja keitä niitä suolavedessä 20-30 minuuttia. Silppua tomaatit, sipuli ja yrtit. Kun linssit ovat kypsyneet, sekoita joukkoon sardellifileet ja silputut yrtit ja vihannekset sekä oliiviöljy. Kuumenna nopeasti. Sirottele päälle raastettua parmesania ja jauhettua mustapippuria.

Tämä tosiaan toimii! Mitä ihania mahdollisuuksia tämä avaakaan!

Viikon raaka-aine (9): Latva-artisokka

Tutustuin taas täysin uuteen ruoka-aineeseen, jota en ole ennen kokeillut. Latva-artisokka on jonkinlaisessa huippusesongissaan keväällä, mutta satoa saadaan muinakin vuodenaikoina. Tällä viikolla ranskalaisia artisokkia oli myynnissä Kupittaan Citymarketissa, joten päätin kokeilla. Latva-artisokka kasvaa jotenkuten Suomessakin, mutta kaupasta ei kotimaista saa. Sadon onnistuminen taitaa olla liian epävarmaa kaupalliseen viljelyyn. Latva-artisokka ei muuten ole mitään sukua maa-artisokalle, joka on täysin eri vihannes.

Latva-artisokka on peräisin Välimeren alueelta. Kreikkalaisen tarinan mukaan ylijumala Zeus ihastui kuolevaiseen naiseen nimeltä Cynara. Pitääkseen hänet lähellään Zeus ylensi hänet jumalattareksi ja vei hänet mukanaan Olympus-vuorelle. Tyttö alkoi kuitenkin tuntea koti-ikävää, ja livahti käymään kuolevaisten maassa. Koska tällainen käytös ei sopinut jumalattarelle, Zeus vihastui ja muutti hänet artisokaksi.

Kuva osoitteesta www.pachd.com.

Artisokan keittäminen
 
Artisokkaa ei syödä kokonaan. Suurin osa siitä on kovaa ja kuituista, ja vain lehtien tyvet ja sisimpänä lymyilevä pohja pehmenevät syömäkelpoiseksi keitettäessä. Ennen keittämistä taita varsi poikki ja katkaise latvan huippu veitsellä. Leikkaa saksilla lehtien kärjet pois. Hiero sitruunamehua kaikkiin leikattuihin pintoihin. Kuumenna vettä kiehuvaksi kattilassa, joka on riittävän iso artisokille. Lisää veteen vähän suolaa ja laita artisokat kiehuvaan veteen. Keitä niitä ilman kantta hiljalleen kiehuen n. 30-40 minuuttia.

Artisokan syöminen

Artisokat voi tarjota lämpimänä tai ne voi jäähdyttää kylmässä vedessä. Kylmänä syöminen on helpompaa, sillä artisokka syödään sormin. Lehdet irrotetaan yksi kerrallaan. Syötävä osa on pehmeää tahnaa aivan lehden tyvessä, noin puolen senttimetrin leveydellä. Tämä pää lehdestä kastetaan kastikkeeseen ja riivitään suuhun hampailla. Loppuosa lehdestä jätetään lautasen reunalle. Lautasen on parempi olla iso, sillä jätettä syntyy paljon. Kastikkeena voi olla kylmää majoneesia tai lämmintä hollandaisekastiketta, kumpikin mahdollisesti miedoilla yrteillä maustettuna. Kun kaikki lehdet on irrotettu, jäljelle jää pohja. Pohjan päällä on karvoja, joita ei missään tapauksessa kannata syödä. Ne leikataan tai revitään pois. Alta paljastuu viimeinen syötävä osa, artisokan sydän. Kuvia artisokan valmistamisesta ja syömisestä on osoitteessa http://simplyrecipes.com/recipes/how_to_cook_and_eat_an_artichoke/.

Onko se syömisen arvoista?

Korkealla kilohinnalla ja kovalla vaivalla saa pienen määrän ruman väristä syötävää, joka maistuu ihan tavalliselta vihannekselta. Kokeile ihmeessä, mutta minä en taida ostaa näitä enää uudelleen. Säilöttyjä artisokansydämiä olen kyllä käyttänyt ennenkin. Ne ovat ihan hyviä eivätkä vaadi purkin avaamista enempää vaivannäköä. Tuoreet artisokat eivät ehkä ole hintansa arvoisia.