Viikon raaka-aine (11): Valkosipuli

Kuten aiemmin tällä viikolla mainitsin, olen kärsinyt flunssasta. Vaikka sanotaankin, että flunssa kestää ilman hoitoa kaksi viikkoa ja hoidettuna 14 päivää, väitetään myös, että valkosipuli olisi toimiva lääke. Mutta onko se todella? Pronutritionist kirjoitti aiheesta vuosi sitten. Valkosipulin vaikutusta flunssaan oli tutkittu antamalla puolelle 146 tutkimushenkilöistä valkosipulia sisältäviä kapseleita ja toisille lumelääkkeenä kapseleita ilman valkosipulia. Tuloksena oli, että valkosipulia syöneistä 24 henkilöä sairastui flunssaan, niistä jotka eivät olleet saaneet valkosipulia sairastui 66. Valkosipuli siis näyttäisi ehkäisevän flunssaa. Sitä vastoin sairauden kestoon valkosipulilla ei ollut tämän tutkimuksen mukaan vaikutusta. Nyt on siis ilmeisesti liian myöhäistä syödä valkosipulia tämän flunssan kannalta.

Valkosipulilla uskotaan olevan myös muita terveyshyötyjä. Erityisesti sen väitetään ehkäisevän sydänsairauksia ja alentavan verenpainetta. Lisäksi sillä saattaa olla antibakteerisia vaikutuksia. Ja tietysti se torjuu myös vampyyreja. Varmoja tieteellisiä todisteita valkosipulin terveyshyödyistä ei kuitenkaan ole saatu. Vaikuttava aine on todennäköisesti alliini-niminen aminohappo. Alliini reagoi kemiallisesti, kun valkosipulinkynttä leikataan tai murskataan. Tällöin syntyy myös rikkiyhdisteitä, jotka aiheuttavat valkosipulin hajun. Kokonaisena valkosipuli ei siis haise.

Varmaa on, että valkosipulista saadaan herkullinen maku moneen ruokaan. Maku on voimakkaimmillaan raakana. Kokonaisena kypsennetty valkosipuli saa makuunsa makean pähkinäisen vivahteen. Usein valkosipulia myös paistetaan. Tällöin on varottava palamista, sillä palanut valkosipuli maistuu kitkerältä. Makuun vaikuttaa myös se, miten valkosipuli on leikattu tai murskattu. Mitä pienemmäksi valkosipuli hienonnetaan, sitä enemmän alliini reagoi ilman kanssa, sitä enemmän syntyy aromaattisia yhdisteitä, jotka tekevät valkosipulista voimakkaamman makuista ja hajuista.

Valkosipulin maku tunnetusti jakaa mielipiteitä. Jotkut inhoavat sitä yli kaiken ja toiset taas rakastavat hullun lailla. Meille, jotka asetumme näiden ääripäiden väliin, on tärkeää olla varovainen valkosipulin kanssa. Helposti tulee käytettyä liikaa. Kuten edellä jo mainitsin, kypsentäminen miedontaa makua. Raa'an murskatun valkosipulin annostelussa on oltava erityisen huolellinen, sillä sen maku on helposti liian voimakas.

Valkosipuli on myös havaittavissa syömisen jälkeen hengityksen hajussa. Wikipedian mukaan muslimit pitävät huonotapaisena valkosipulin syömistä juuri ennen moskeijaan menoa, koska haju saattaisi häiritä muita palvelukseen osallistujia. Jos ei pysty rajoittamaan kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa valkosipulin syönnin jälkeen, hajua voi torjua syömällä valkosipulin päälle persiljaa. Myös muita keinoja voi kokeilla. En kyllä keksi miten kokonaisen kynnen nieleminen ennen ateriaa voisi auttaa.

Valkosipulia käytetään usein mausteena, mutta harvemmin pääraaka-aineena. Esittelen tässä kuitenkin poikkeuksellisesti ruuan, jossa valkosipuli on pääosassa. Valkosipulikeitto ei ole lainkaan niin hurjaa ruokaa kuin miltä kuulostaa. Kuten aiemmin totesin, valkosipulin maku miedontuu huomattavasti keitettäessä. Tässä valkosipulin kynnet keitetään kokonaisina, jolloin ne antavat liemelle pehmeän, mutta täyteläisen maun. Muna ja leipä tuovat lisää ruokaisuutta tähän yksinkertaiseen liemeen. Ohjeen löysin Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta.

Valkosipulikeitto (2 annosta)

8 valkosipulinkynttä
1 litra vettä
1 tl suolaa
ripaukset mustapippuria, neilikkaa, salviaa ja timjamia
puolikas laakerinlehti
pari oksaa persiljaa
pari ruokalusikallista oliiviöljyä
2 munaa
2-4 siivua vaaleaa leipää
parmesanjuustoa
silputtua persiljaa

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Keitä kuorimattomia valkosipulinkynsiä n. minuutin ajan, ota ne sitten pois kattilasta, jäähdytä hieman, kuori ja laita takaisin kattilaan. Lisää kattilaan suola, pippuri, neilikka, salvia, timjami, laakerinlehti ja oliiviöljy. Anna kiehua hiljalleen puolen tunnin ajan.

Siivilöi valmis liemi, ja siirrä se takaisin kattilaan. Riko munat yksi kerrallaan pieneen kuppiin ja kaada nopeasti mutta varovasti liemen joukkoon. Hyydytä munia liemessä muutama minuutti, kuten yleensä uppomunia valmistettaessa. Laita leipäsiivut keittolautasten pohjalle. Leivät voi paahtaa, jos haluaa. Nosta kullekin lautaselle yksi muna leivän päälle ja täytä lautaset liemellä. Ripottele päälle persiljasilppua ja raastettua parmesania.

Vaihteeksi... kirsikkaa!

Kirsikan syöntini on nyt melkoisen runsasta. Enimmäkseen herkkuhedelmät menevät tuoreena, kiviä syljeskellen, mutta olen kokeillut myös kaikenlaisia jälkiruokia. Opin myös, että kirsikastakin voi saada aikaan jotakin pahanmakuista. Jos siitä nimittäin tekee kiisseliä. Hyi miten ankeaa. En edes ottanut kuvaa, mutta tuotos näytti yhdeltä tummanpunaiselta limaklimpiltä. Kirsikoiden makukin katosi keittämisen ja suurustamisen myötä jonnekin. Sitä vastoin tämä pirtelö onnistui paremmin.

Kirsikka-kookospirtelö (1 annos)

n. ½ litraa kirsikoita
2 dl kookosmaitoa
½-1 dl vaniljajäätelöä

Poista kirsikoista kivet. Laita kaikki ainekset korkeaan astiaan, ja soseuta ja sekoita sauvasekoittimella. Kaada lasiin.

Kesäjuoma

Kesä yllätti. Pitkään olikin jo tuskailtu kylmien ilmojen jatkumista, kun viimeinkin lämpötila pompahti kelvollisiin lukemiin. Nyt tuntuu jotenkin epätodelliselta kun uloslähtiessä ei tarvitsekaan lisätä vaatetusta ja ikkunaa voi pitää jatkuvasti auki. Niin nautinnollista kuin lämpö onkin, täytyy helteellä muistaa juoda riittävästi. Onneksi näin kesällä on saatavana erityisen herkullisia vesimeloneita, joita voinee pitää enemmän juomana kuin ruokana. Tässä kesäjuomassa sekoitetaan melonia ja kirsikoita. Tarkkoja määriä on vaikea antaa, sillä en mitannut tarkasti. Kannattaa maistella juomaa sekoitellessa.

Kirsikka-melonijuoma

vesimelonia
kirsikoita
appelsiinimehua

Leikkaa vesimelonista kuoret pois ja paloittele hedelmäliha kuutioiksi. Ota kirsikoita kolmasosasta puoleen vesimelonin määrästä, ja poista niistä kivet. Soseuta meloni ja kirsikat sauvasekoittimella. Lisää pieni tilkka appelsiinimehua, niin että juomaan tulee sopivasti happoisuutta.

Kirsikka-melonijuoma. Kiemurainen pilli on lähinnä kuvausrekvisiittaa, sillä juominen sen kanssa on lähes mahdotonta, koska pilli on kiemuroiden kohdalla niin kapea.

Nenänavauskastike

Flunssa iski ja siksi päätin tehdä mausteista ruokaa. Valkosipulin väitetään auttavan flunssassa ja inkivääristäkin olen kuullut olevan mahdollisesti apua. Siispä niitä. Lisäksi tarvitaan tulisuutta nenän avaukseen. En tiedä onko tästä mitään apua, mutta ihan hyvää kastiketta onnistuin tekemään kanan kanssa syötäväksi. Olisi kyllä voinut olla väkevämpääkin.

Kookoscurrykastike (2 annosta)

2 dl kookoskermaa
1 dl vettä
2 rkl punaista currytahnaa
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl silputtuja sipulinvarsia
2 rkl silputtua basilikaa

Sekoita kattilassa kookoskerma, vesi ja currytahna. Tässä voisi käyttää suoraan myös juoksevampaa kookosmaitoa, mutta paksulla kookoskermalla ja vedellä saa säädeltyä koostumusta paremmin. Lisää raastettu inkivääri ja murskattu valkosipuli. Kuumenna ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää lopuksi kevätsipulia ja basilikaa. Muitakin yrttejä voi käyttää.

Söin kastiketta broilerinkoiven ja paistettujen vihannesten kanssa. Myös koivet maustoin currytahnalla. Tällä tavalla niihin saikin hyvin makua. Koivet maustetaan ja paistetaan 200 asteessa tunnin ajan.

Vihanneksina oli tällä kertaa munakoisoa, porkkanaa ja parsaa. Munakoisot viipaloidaan, niille ripotellaan suolaa ja annetaan olla 20 minuuttia. Sen jälkeen ne kuivataan. Vihannekset paistetaan pannulla oliiviöljyssä.

Lisää pastaa

Pasta-kirja innoitti vielä toiseenkin ruokaan, cannelloneihin. Valitsin Kannelonit kinkun ja ricottan kanssa. Kirja käyttää tuollaista omituista kirjoitusasua. Epäilin ohjetta hieman etukäteen, sillä mielestäni on epämiellyttävää, jos ricottajuusto on kovin hallitsevassa asemassa ruuassa. Sen rakenne kun tahtoo muuttua hieman jauhoiseksi, ja kokonaisuus jää tällöin helposti kuivaksi. Tässä ruuassa ricottan käyttäminen kuitenkin onnistui, sillä sitä ei ole liikaa, ja lisäksi ruokaan tulee runsaasti mehevää tomaattikastiketta, joka kosteuttaa ruokaa riittävästi. Tällaista herkkua siis tällä kertaa:

Cannellonit kinkku-ricottatäytteellä (5 annosta)

2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl tuoretta basilikaa
800 g tomaattimurskaa
1 rkl tomaattisosetta
suolaa ja pippuria
n. 15 kpl cannelloniputkia
voita
250 g ricottajuustoa
1 muna
n. 200 g palvi- tai keittokinkkua
1-2 dl raastettua parmesanjuustoa

Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuumenna oliiviöljy isossa paistinpannussa ja kuullota sipuleita ja valkosipuleita siinä pienellä lämmöllä n. 5 minuuttia. Lisää silputtu basilika ja tomaattimurska sekä tomaattisose. Mausta tomaattikastike suolalla ja pippurilla ja hauduta puoli tuntia.

Paloittele kinkku kuutioiksi. Sekoita kulhossa kinkku, ricotta ja muna. Mausta suolalla ja pippurilla. Täytä cannelloniputket kinkkuseoksella teelusikan avulla. Voitele uunivuoka voilla Asettele putket vuokaan vierekkäin, niin että ne peittävät tasaisesti vuoan pohjan, mutta eivät mene päällekkäin. Putkien ei tarvitse olla aivan tiiviisti vierekkäin.

Kaada tomaattikastike cannelloniputkien päälle ja ripottele juustoraaste pinnalle. Paista uunissa 180 asteessa 30 minuuttia. Syö heti.

Vai muka helppoa?

Vokkia ja pastaa tuli jo kokeiltua, keskiviikkoiltana oli tapasten vuoro. Olin suunnitellut kaikenlaista pientä hyvää, jonka valmistaminen olisi helppoa ja nopeaa. Kaupasta tullessani kuitenkin huomasin, että jotain puuttuu. Olin unohtanut patongin. Leipä on tapas-tarjoilussa ehdottoman välttämätöntä. Ja ruisreikäleipä ei käy. Lähdenkö uudelleen kauppaan? Ehtisikö tekemään itse? Ainekset löytyvät kotoa, joten kokeilen.

"Patongit on helppo valmistaa itse," väittää Hellapoliisi. Ilmoittaudun Hella-anarkistiksi ja vastustan. Patonkien valmistus on hankalaa, työlästä ja turhauttavaa. Tässä omat kokemukseni kuvien kera:

Aloitan tekemällä taikinan Hellapoliisin ohjeen mukaan. Minulla ei ole tuorehiivaa, vaan käytän kuivahiivaa. Liotan yhden pussillisen lämpimään veteen, lisään suolaa ja öljyä, ja sekoitan. Hellapoliisin lukijakommenttien neuvon mukaan lisään myös teelusikallisen sokeria hiivan ruuaksi. Sekoitan mukaan jauhot: 4 dl tavallisia puolikarkeita vehnäjaujoja ja yhden desilitran grahamjauhoja. Vaivaan taikinaa käsin kymmenen minuuttia. Peitän taikinakulhon liinalla ja kohotan lämpimässä. Taikina kohoaa, joten tässä vaiheessa kaikki on hyvin.

Kohonnut taikina käsketään jakamaan kolmeen osaan. Koskiessani taikinaan, se tyhjenee kuin ilmapallo. Kolme taikinakasaa näyttää tältä:

Tässä vaiheessa alan muistaa miksi en hirveästi pidä leipomisesta. Sitkeät taikinamöykyt takertuvat kaikkeen mihin koskevat: leivonta-alustaan, työvälineisiin, käsiin. Kun taikinaa yrittää repiä irti, se takertuu aina uuteen paikkaan. Kun sitä yrittää pestä pois, se tukkii viemärin. Nämä kolme taikinamöykkyä pitäisi pyöritellä palloiksi, kaulita levyiksi ja kääriä rullalle. Taikina takertuu alustaan, kaulimeen, käsiin. Lisään jauhoja näihin kaikkiin. Saan aikaan lopulta jonkinlaisen madonnäköisen taikinarakennelman.

Onnistun siirtämään kaikki kolme matoa uunipellille. Peitän ne taas liinalla ja jätän hetkeksi kohoamaan. Laitan uunin kuumenemaan 250 asteeseen. Kun olen valmis paistamaan, vetäisen liinan pois päältä ja laitan kauniisti kohonneet patongit uuniin. Tai sitten ei.

Taikina on liimautunut peitteenä olleeseen liinaan. Raaputan taikinan veitsellä varovasti irti. Saan patongit näyttämään edelleen jokseenkin patonkimaisilta, vain hieman levinneiltä ja epämuodostuneilta.

Sitten viimeinkin patongit uuniin. Suureksi yllätyksekseni 10 minuutin paistamisen jälkeen uunista saadaan ulos jotain leivän näköistä. Eikä syömiseen tarvita edes vasaraa, vaan leipä on ihan pehmeää, vaikkakin hieman liian tiivistä. Maku on kelvollinen, mutta parempikin voisi olla. Grahamjauhojen käyttö ei ehkä ollut hyvä idea. Halusin leivistä hieman tummempia, koska valkoinen leipä on melko mautonta. Grahamjauhoista tulee melkein yhtä mautonta ja ehkä vähän epämiellyttävän makuista. Parempi tapa olisi ehkä ollut sekoittaa taikinaan jotain jyviä tai siemeniä.

Tapas-ateria onnistuikin sitten ihan hyvin. Tarjolla oli paprikasalaattia, munalla täytettyjä tomaatteja, paistettuja katkarapuja, paistettua chorizomakkaraa ja manchegojuustoa. Näistä tomaatit eivät oikein sopineet tapas-pöytään, sillä niiden syömiseen oli pakko käyttää haarukkaa ja veistä. Muuten voin suositella.

Täytetyt uunitomaatit

1 tomaatti jokaiselle ruokailijalle
1 muna jokaiselle ruokailijalle
raastettua tai silputtua manchegojuustoa

Leikkaa tomaattien huipulta hattu pois. Koverra sisukset rikkomatta kuorta. Riko jokaisen tomaatin sisään muna. Tapakset-kirjan ohjeen mukaan tomaatteihin pitäisi laittaa munan lisäksi ruokalusikallinen kermaa, mutta ainakaan meidän tomaateissamme sille ei jäänyt tilaa. Itse asiassa suurin osa munien valkuaisistakin pursui ulos. Ripottele juusto tomaattien päälle. Kypsennä tomaatteja uunissa 180 asteessa 15-20 minuuttia, jos haluat syödä täysin hyytymätöntä munaa. Pidemmällä kypsennyksellä keltuainen voisi hyytyä, jolloin tomaateista tulisi todennäköisesti parempia.

Pariloitu paprikasalaatti

1½ paprikaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
oliiveja
pippuria

Lämmitä uunin grillivastus. 250 astetta on sopiva lämpötila. Halkaise paprikat puoliksi ja laita uunivuokaan kuori ylöspäin. Paahda paprikoita uunissa kunnes pinta tummuu. Ota paprikat uunista ja anna jäähtyä hetken aikaa, jotta pystyt käsittelemään niitä. Vedä jäähtyneistä paprikoista kuoret irti. Leikkaa paprikat suikaleiksi. Asettele paprikasuikaleet lautaselle, ja ripottele päälle sitruunamehua, oliiviöljyä, vastajauhettua mustapippuria ja oliiveja.

Paistetut katkaravut

½-1 chilipalkoa
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
isoja katkarapuja

Silppua chili ja valkosipuli. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista chiliä ja valkosipulia ensin hetken aikaa. Lisää joukkoon katkaravut, ja paista sen verran, että ne kuumenevat. Varo ylikypsentämästä katkarapuja ettei niistä tule sitkeitä.

Viikon raaka-aine (10): Kirsikka

Siinä missä parsaa tuodaan Etelä-Amerikasta ympäri vuoden ja avomaankurkkuja kasvatetaan talvella kasvihuoneissa, on kirsikka vielä ihan aidosti kausituote. Jopa vähän liiallisessa määrin, sillä sitä ei tahdo löytyä edes säilykkeenä silloin, kun tuore ei ole sesongissa. Niinpä kirsikat saavatkin minut joka vuosi innostumaan. Kun niitä kerrankin saa, täytyy niitä ostaa lähes joka päivä, maksoi mitä maksoi. Oikeastaan kirsikat tosin olisivat sesongissa myöhemmin kesällä, sillä täällä Suomessa ne kypsyvät ehkä joskus heinä-elokuussa. Jostain syystä niitä ei kuitenkaan suuremmin kasvateta, joten paras aika syödä kirsikoita on nyt, kun niitä tuodaan Espanjasta.

Kirsikoita on kahta lajia: imeläkirsikoita ja hapankirsikoita. Toreilla myytävät tuoreet espanjalaiskirsikat ovat imeläkirsikoita, ja ne ovat nimensä mukaisesti makeita. Hapankirsikka kasvaisi paremmin Suomessakin, ja sitä käytetään hillojen valmistukseen. Valitettavasti sitä ei kasvateta täällä kovin paljoa.

Kirsikka on kivihedelmä eli luumarja. Tämä tarkoittaa, että hedelmän sisällä on kivi, joka puolestaan sisältää hedelmän siemenen. Kivet on poistettava ennen syömistä, mikä tekee kirsikoista hieman hankalia hedelmiä. Syötäessä kirsikoita sellaisinaan marja on helpointa laittaa suuhun kokonaisena ja sylkäistä kivi pois. Tämä ei ehkä ole kovin esteettistä, mutta ainakaan siinä ei sotke niin pahasti kuin kiven irrottaminen ennen syömistä. Kivien poistaminen on välttämätöntä, jos kirsikoita käyttää muilla tavoin. Poistaminen ei ole vaikeaa, mutta mehua siinä roiskuu. Helppo tapa poistaa kivet on irrottaa ensin varsi ja sitten painaa sormella varren kiinnityskohtaa vastapäätä olevasta kohdasta niin, että sormi menee hedelmän sisään ja työntää kiven ulos. Muista pestä kädet huolellisesti ennen kuin aloitat! Paksumpisorminen voi ehkä käyttää jonkinlaista puikkoa tai tikkua apuna. Veitsen kanssa sitä vastoin ei kannata kaivaa kiviä pois, sillä se on hitaampaa ja vaikeampaa.

Kirsikat eivät kypsy enää poimimisen jälkeen. Ne kannattaa säilyttää jääkaapissa, mutta sielläkään ne eivät säily kovin pitkää aikaa. Ne on parempi syödä mahdollisimman pian, viimeistään ostamista seuraavana päivänä. Kirsikoiden voi kuitenkin antaa olla jonkin aikaa huoneenlämmössä ennen syömistä, jotta niiden maku tulisi paremmin esiin.

Makeat kirsikat sopivat monenlaisiin jälkiruokiin. Klassikkoja ovat ainakin Schwarzwaldin kakku ja clafoutis. Kakkujen ja piirakoiden ongelmana on kuitenkin kirsikoiden huono säilyvyys. Kakku pitäisi syödä heti pois ennen kuin kirsikat pilaantuvat. Niitä kannattaa siis tehdä vain, jos on riittävän suuri joukko syömässä. Kirsikat sopivat yhteen ainakin suklaan, vaniljan ja kookoksen kanssa. Niitä voi sekoittaa turkkilaiseen jogurttiin tai syödä kermavaahdon kanssa. Tässä yksinkertainen ohje suklaakirsikoiden valmistukseen:

Suklaakirsikat

½ litraa kirsikoita (kokonaisina)
50 g tummaa suklaata
tilkka maitoa tai kermaa
½ tl vaniljasokeria

Huuhtele kirsikat ja poista joukosta huonot. Jätä varret ja kivet paikoilleen. Paloittele suklaa kulhoon ja laita joukkoon hieman kermaa tai maitoa. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai kattilassa miedolla lämmöllä. Mausta suklaata vaniljasokerilla ja sekoita tasaiseksi. Kasta kirsikat yksi kerrallaan varresta kiinni pitäen sulaan suklaaseen. Asettele kirsikat leivinpaperille ja jäähdytä.

Vaihtoehtoisesti kirsikat voi myös jättää jäähdyttämättä ja syödä heti suklaaseen kastamisen jälkeen, siis suklaafonduena!