Baklava. Yllättävän maukasta! |
Baklava
10 levyä filotaikinaa
n. 50 g voita
Sokerisiirappi:
200 g sokeria
2.5 dl vettä
muutama tippa ruusuvettä
Täyte:
250 g pähkinöitä (perinteisimmin pistaasipähkinöitä)
80 g sokeria
Valmista täyte rouhimalla ja sekoittamalla pähkinät ja sokeri tehosekoittimessa. Laita sokerisiirappia varten sokeri ja vesi kattilaan ja kuumenna pienellä lämmöllä sekoittaen kunnes sokeri on liuennut. Lisää sitten lämpöä ja kuumenna siirappi kiehuvaksi. Keitä sekoittamatta kunnes koostumus on paksuuntunut siirappimaiseksi. Lisää mausteeksi hieman ruusuvettä. Anna siirapin jäähtyä hetki. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sulata voi. Levitä neliskulmaisen uunivuoan pohjalle ensimmäinen filotaikinalevy. Sivele sen päälle voita, ja levitä päälle toinen taikinalevy. Jatka näin viiteen taikinalevyyn asti. Levitä pähkinä-sokeriseos viidennen taikinalevyn päälle. Kaada siirappi pähkinöiden päälle. Levitä täytteen päälle toiset viisi taikinalevyä voidellen levyt samoin kuin täytteen alla olevat levyt. Leikkaa reunoille jäävät ylimääräiset taikinariekaleet pois. Leikkaa baklava vinoiksi ruuduiksi ennen paistamista. Tämä on ehdottoman välttämätöntä, sillä taikina rapeutuu niin, ettei paistetun pinnan leikkaaminen onnistu. Paista baklavaa uunissa 30 minuuttia. Anna jäähtyä muutama minuutti ennen nauttimista.
Spanakopita (12 kpl)
Täyte:
puolikas sipuli
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
250 g babypinaattia
puoli sitruunaa (kuori ja mehu)
yrttejä maun ja saatavuuden mukaan (meillä oli persiljaa ja minttua)
100 g fetajuustoa
2 munaa
Voiteluseos:
n. 25 g voita
n. 2 rkl oliiviöljyä
1 laakerinlehti
filotaikinalevyjä (anna sulaa täysin pakkauksessaan jääkaapissa tai huoneenlämmössä)
Tee ensin täyte: Silppua sipuli ja valkosipuli. Huuhtele pinaatti. Raasta sitruunasta kuorta noin ruokalusikallisen verran, ja purista mehut puolikkaasta sitruunasta. Kuumenna oliiviöljy kattilassa, ja paista siinä ensin sipulia. Kun sipuli on hieman ruskistunut, lisää joukkoon valkosipuli, sekoita, ja lisää heti perään myös pinaatti ja sitruunan mehu ja kuori. Kypsennä seosta niin kauan, kunnes pinaatin väri on tummunut ja neste haihtunut. (Sulata tässä vaiheessa voi alempana olevan ohjeen mukaan.) Siirrä pinaattiseos kattilasta toiseen astiaan, jotta se jäähtyy nopeammin. Valuta samalla pois mahdollinen ylimääräinen öljy. Sekoita pinaattiin silputut yrtit ja murennettu feta. Sekoita täytettä ja anna sen jäähtyä muutaman minuutin ajan. Sekoita sitten joukkoon munat.
Sillä aikaa kun pinaatti kypsyy, valmista voiteluseos: Laita pieneen kattilaan voi, oliiviöljy ja laakerinlehti. Kuumenna rasvaseosta miedolla lämmöllä, kunnes voi sulaa. Pidä lämpimänä, mutta älä kuumenna niin paljoa, että voi kiehuisi. Varaudu sulattamaan lisää voita, jos alkuperäinen määrä ei riitä koko taikinamäärän voiteluun.
Kun täyte on valmis, avaa taikinapakkaus ja levitä taikinalevyt pöydälle. Leikkaa levyt tarvittaessa puoliksi, jos ne ovat liian isoja käsiteltäviksi kokonaisina. Levitä yksi levy leikkuulaudalle, ja sivele sille tekemääsi voiteluseosta. Nosta päälle toinen levy, ja voitele taas. Levitä päälle vielä kolmas kerros, ja voitele. Leikkaa näin muodostettu kolminkertainen taikinalevy n. 10 cm leveiksi ja 30 cm pitkiksi kaistaleiksi. Laita kunkin kaistaleen toiseen päähän lusikallinen täytettä. Käännä taikinakaistaleen kulma kolmiomaisesti täytteen päälle. Kääntele täytettä aina taikinakaistaleen toiseen päähän asti, kolmion muoto säilyttäen. Tässä videossa näytetään taittelutekniikka. Toista sama muille taikinakaistaleille. Asettele kolmiot uunipellille leivinpaperin päälle, ja siirry seuraaviin taikinalevyihin. Paista kolmioita 200-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.
Spanakopita heti paistamisen jälkeen. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.