Turkkilainen lammasleipä
Taikina:
1 tl kuivahiivaa
2½ dl vettä
400 g vehnäjauhoa, tarvittaessa vähän enemmän
1 tl suolaa
öljyä
Lämmitä vesi pienessä kulhossa hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita hiiva siihen. Anna veden ja hiivan seoksen seistä 5-10 minuuttia, jolloin seos alkaa kuplia. Sekoita jauho ja suola keskenään isommassa kulhossa. Voit käyttää tässä myös yleiskonetta, jossa on taikinakoukku. Kaada hiivaseos jauhojen joukkoon, ja sekoita kädellä tai koneella. Jos taikina tuntuu liian tahmealta, lisää pari ruokalusikallista jauhoa. Vaivaa taikinaa 12 minuuttia käsin, koneella vähän lyhyempi aika (alkuperäisessä ohjeessa 8-10 minuuttia; itse tein käsin). Öljyä taikina joka puolelta, pane se kulhoon ja peitä. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa 2-4 tuntia. Taikinan pitäisi kasvaa kaksinkertaiseksi.
Täyte:
500 g lampaanlihaa
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl kuivattuja chilihiutaleita
2 tl juustokuminaa
2 tl kanelia
suolaa ja pippuria
4 rkl tomaattisosetta
400 g kokonaisia tomaatteja (säilykepurkki)
4 rkl granaattiomenasiirappia
Leikkaa liha ohuiksi suikaleiksi. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna oliiviöljy isossa paistinpannussa. Paista sipulia ja valkosipulia öljyssä 10 minuutin ajan. Lisää liha, ja paista edelleen 5 minuttia, jotta liha ruskistuu. Lisää täytteen muut ainekset, riko tomaatit, ja sekoita. Kypsennä vielä 5 minuuttia.
Lisäksi:
2 pientä punasipulia
50 g pinjansiemeniä
100 g fetajuustoa
2 rkl silputtua persiljaa
50 g granaattiomenan siemeniä
Pane uuni hyvissä ajoin kuumenemaan 240 asteeseen ja pelti valmiiksi uuniin. Leikkaa punasipuli ohuiksi suikaleiksi. Levitä taikina uunipellin kokoiseksi levyksi leivinpaperin päälle. Levitä taikinapohjalle lihatäyte ja ripottele päälle punasipuli, pinjansiemenet ja murennettu feta. Siirrä leipä varovasti kuumalle pellille, ja paista sitä uunissa 10-15 minuuttia. Ota leipä uunista ja sirottele päälle lopuksi persilja ja granaattiomenan siemenet.
Kiitos tästä ohjeesta! Meillä on aina perjantaisin "toiveruokapäivä", ja jokainen vuorollaan saa toivoa ruuan perjantaiksi. Mies googlaili reseptejä ja löysi tämän omalla vuorollaan. Hyvä ohje ja kiva kokata jotain ihan erilaista kuin aiemmin. Tein tämän peurasta (ei ollut lammasta), joka toimi todella hyvin. Teen varmasti toistekin.
VastaaPoistaps. Sinulla on kiva blogi
pps. Meillä on kosmologi lähisuvussa ;)
Kiva, että tykkäsitte! Yritän tässä aktivoitua kirjoittamaan odottamassa olevia reseptejä.
Poista