tiistai 7. maaliskuuta 2017

Blinit



Teimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässämme blinejä. Suunnitelmissa ne ovat olleet ennenkin, mutta uskallusta ei ole löytynyt. Luulin, että blinit eivät onnistuisi ilman juuri niitä varten tehtyä blinipannua. Olin väärässä, sillä tavallisella valurautapaistinpannulla tuli oikein hyviä. Blinit eivät levinneet hallitsemattomasti, vaikka paistopinta oli isompi kuin sen oikeaoppisesti kuuluisi olla. Ei siis tarvitse ostaa tilaa vievää härpäkettä, jonka ainoa tarkoitus on tehdä kerran vuodessa valmistettavasta ruokalajista nätimmän näköinen.

Blinit
(Alkuperäinen ohje)

4 dl maitoa
30 g tuorehiivaa
200 g tattarijauhoa
200 g vehnäjauhoa
½ tl suolaa
2 munaa
2 dl olutta
reilusti voita paistamiseen

Lämmitä maito n. 30 asteiseksi. Murenna hiiva maidon joukkoon ja sekoita niin kauan, että hiiva liukenee. Sekoita isommassa kulhossa jauhot ja suola keskenään. Erottele munien keltuaiset valkuaisista. Huolehdi siitä, että valkuaiset tulevat täysin puhtaaseen kulhoon, eikä niiden joukkoon saa joutua yhtään keltuaista. Laita ne jääkaappiin odottamaan. Sekoita jauhojen joukkoon maidon ja hiivan seos ja keltuaiset. Sekoita huolellisesti, ettei taikinaan jää jauhoklimppejä. Lisää tämän jälkeen 1 dl olutta. Peitä taikinakulho kelmulla ja anna taikinan nousta lämpimässä paikassa kahden tunnin ajan.

Kun taikina on kohonnut kaksi tuntia, vatkaa aiemmin erottelemasi munanvalkuaiset vaahdoksi. Sekoita taikinaan ensin toinen desilitra olutta, ja sen jälkeen valkuaisvaahto. Sekoita varovasti, etteivät kuplat sen enempää oluessa kuin valkuaisvaahdossakaan hajoaisi. Anna taikinan levätä tämän jälkeen vielä 20 minuuttia.

Kirkasta voi paistamista varten: sulata voi pienessä kattilassa, ja kaada varovasti keltainen osa toiseen astiaan niin, että vaalea sakka jää sulatuskattilaan. Kirkastettu voi kestää kuumempaa lämpötilaa kuin voi, jossa on sakka mukana.

Kuumenna paistinpannu, ja kaada sille kirkastettua voita. Annostele kuumalle pannulle kauhallinen blinitaikinaa. Anna blinin paistua, kunnes sen pintaan nousee kuplia. Käännä blini lastalla ja paista toinenkin puoli.

Tarjoa blinien kanssa esimerkiksi smetanaa, hapankaalia, kylmäsavulohta, mätiä, punasipulia ja suolakurkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti