tiistai 10. heinäkuuta 2018

Karitsanpotkaa punaviinissä

Olemme jo joitakin kertoja tilanneet puoli karitsaa suoraan tilalta, viimeeksi keväällä pääsiäisen aikoihin. Tämänkertainen annos painoi n. 9 kg, ja sisälsi paistin, kareen, lavan, niskakiekot, parikyljykset, potkat sekä jauhelihaa. Kun pakastimeen on tullut tungettua myös saman tilan sianlihaa (ei sentään puolikasta, vain n. 12 kg kyljyksiä ja ribsejä), pitäisi välillä muistaa ottaa lihoja käyttöönkin. Tällä kertaa valmistuivat potkat varsin klassisessa rosmariinilla maustetussa tomaatti-punaviinikastikkeessa.

Ohje löytyi Italian Food Forever -sivustolta. Koska potkista toinen on etu- ja toinen takajalasta, ovat ne eri kokoiset, ja siksi niitä ei viitsi asettaa tarjolle kokonaisina, vaikka se näyttävää olisikin. Niinpä erotin lihat luista kypsennyksen jälkeen, jolloin annostelu saatiin tasapuolisemmaksi.

Karitsanpotkat punaviinissä

1 pieni sipuli
2 pientä porkkanaa
1 sellerinvarsi
3 valkosipulinkynttä
2 karitsan potkaa
oliiviöljyä paistamiseen
3.5 dl punaviiniä
400 g tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
0.5 l lihalientä
n. 3 rkl silputtua rosmariinia
1 tl kuivattua oreganoa
suolaa ja pippuria

Silppua sipuli, porkkana, selleri ja valkosipuli. Mausta potkat suolalla ja pippurilla. Kuumenna öljyä padassa ja ruskista potkat siinä. Siirrä potkat sivuun lautaselle odottamaan, pienennä lämpöä, ja paista samassa öljyssä sipulia, porkkanaa, selleriä ja valkosipulia n. 10 minuutin ajan. Kaada pataan viini, tomaattimurska ja -pyre, lihaliemi, rosmariini, oregano sekä suolaa ja pippuria ja kuumenna kiehuvaksi. Pane potkat pataan liemen joukkoon ja peitä pata kannella. Hauduta pienellä lämmöllä 2½ tuntia, ja ota viimeisen tunnin ajaksi kansi pois. Kun potkat ovat kypsiä, ota ne padasta, ja kääri folioon odottamaan. Kuumenna liemi kiehumaan voimakkaasti ja keitä sitä kokoon n. 15 minuutin ajan. Tarjoa potkat kastikkeen ja gremolatan kanssa.

Gremolata

1 dl persiljaa
1 valkosipulinkynsi
1 sitruunan kuori

Silppua persilja hienoksi silpuksi. Raasta joukkoon valkosipuli ja sitruunankuori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.