torstai 26. heinäkuuta 2012

Mojot

Jokainen Kanarialla matkaillut on varmaan maistanut suolaisia ryppyperunoita mojokastikkeiden kanssa. Tulipa nyt sitten kokeiltua niitä kotonakin. Vielä ei ole aivan paras aika näille perunoille. Niitä varten olisi parempi, jos perunan kuori pysyisi ehjänä perunoita pestessä. Teemme luultavasti näitä uudelleen siinä vaiheessa, kun perunat ovat alkaneet muodostaa enemmän kuorta ylleen. Silloinhan niistä ei oikein muuta voi tehdäkään, sillä ne eivät enää maistu keitettynä yhtä hyvälle kuin uudet perunat, mutta niistä ei oikein vielä saa muusia tai paistinperunoitakaan. Mojot sitä vastoin maistuvat koska tahansa. Ne ovat erityisen hyviä paistetun kalan kastikkeena.

Ei-kovin-ryppyiset perunat. Maku oli kohdallaan, kuori ei pysynyt ehjänä.

Ryppyperunat

pieniä perunoita
reilusti suolaa
vettä

Suolaa tarvitaan vähintään kymmenesosa perunoiden painosta, enemmänkin voi käyttää. Pese perunat, mutta vältä kuoren hajottamista. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää siihen suola. Anna suolan liueta. Lisää perunat kiehuvaan veteen. Keitä perunat kypsiksi. Kaada suurin osa vedestä pois, mutta jätä pieni tilkka kattilan pohjalle. Jatka sen jälkeen keittämistä niin, että loput vedestä kiehuu pois. Veden kuivuttua ravistele perunoita vielä hetki kuumalla levyllä.

Mojo verde vasemmalla, mojo rojo oikealla.
Mojo verde

1 vihreä paprika
25 g korianteria
25 g persiljaa
1 viipale paahtoleipää
1/4 dl oliiviöljyä
1/4 dl valkoviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
1 tl sokeria
½ tl suolaa
1/4 tl juustokuminaa
1/8 tl mustapippuria

Soseuta ja sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella

Mojo rojo

1 punainen paprika
1 valkosipulinkynsi
1 viipale paahtoleipää
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 rkl juustokuminaa
1 chilipalko
n. 1 dl oliiviöljyä

Soseuta ja sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella. Säädä sakeus mieleiseksesi lisäämällä oliiviöljy vähitellen.


Perunoiden ja mojojen kanssa söimme valkosipulikatkarapuja.

Valkosipulikatkaravut

katkarapuja
reilusti oliiviöljyä
muutama valkosipulinkynsi
ripaus chilirouhetta

Murskaa valkosipulinkynsiä kevyesti veitsenlappeella. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla, ja lisää valkosipulit ja chili. Paista katkarapuja öljyssä muutama minuutti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.