torstai 9. toukokuuta 2013

Hyvä munkki

Tänä vuonna teimme ensimmäistä kertaa itse munkkeja vappuna. Ohje löytyi Kotiruoka-kirjasta, mutta teimme vain neljännesannoksen. Kaksi ihmistä ei nimittäin jaksa syödä kovin suurta munkkiannosta yhdeltä istumalta, ja munkit ovat parhaimmillaan tuoreina, joten niitä ei myöskään kannata tehdä useamman päivän tarpeisiin. Lisäksi munkkien paistamisesta on sen verran vaivaa, ettei ylimääräisiä viitsi turhaan paistella.

Hiivamuunnos

Olin muutamaa päivää aiemmin tehnyt pitaleipiä, joihin tuli kaksi teelusikallista kuivahiivaa. Munkkiohjeeni perustui tuorehiivaan, joten vaati pieniä laskelmia selvittää kuinka suureen määrään taikinaa jäljellä oleva hiiva riittäisi. Alkuperäisen ohjeen mukaiseen määrään olisi tullut 50 g hiivaa.

Yhdessä tuorehiivapaketissa on 50 g, ja kuivahiivapussissa 11 g. Pakkauksen mukaan yksi pussi kuivahiivaa vastaa 30 g tuorehiivaa. Mittaukseni mukaan kuivahiivapussissa on tilavuusmitassa 3.5 tl kuivahiivaa. Näin ollen 1 tl kuivahiivaa painaa 3.14 g, ja vastaa 8.57 g tuorehiivaa. Jos kuivahiivaa on 1.5 tl, se vastaa 12.9 g tuorehiivaa, joka on lähes tarkalleen neljännes 50 gramman tuorehiivapakkauksesta.

Munkkitaikina kokonaisuudessaan

Alkuperäiset ainekset:

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1½ dl sokeria
2 munaa
2 tl suolaa
(2 tl kardemummaa)
n. 14 dl vehnäjauhoja
100-125 g voita

½-1 l öljyä paistamiseen
n. 1 dl sokeria kuorrutukseen

Neljäsosataikina:

1 1/4 dl maitoa
1½ tl kuivahiivaa (tai neljännespaketti tuorehiivaa)
2½ rkl sokeria
½ tl suolaa
½ tl kardemummaa, jos haluaa
n. 3½ dl vehnäjauhoja
25 g voita

Munat jätimme pois, sillä mihinkäs munkki munia tarvitsee! En tiedä onko munasta munkkitaikinassa jotain hyötyä, mutta pullataikinaan en ole koskaan niitä laittanut ja munkkeihin käytetään käytännössä samaa taikinaa.

Taikinan valmistus ja leipominen

Lämmitä maito 42-asteiseksi, jos käytät kuivahiivaa, ja 37-asteiseksi, jos käytät tuorehiivaa. Liuota hiiva lämpimään maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja kardemumma. Lisää sitten jauhoja vähän kerrallaan. Sekoita puuhaarukalla kunnes taikinasta tulee liian paksua, ja ala sitten vaivata taikinaa kädelläsi. Sulata voi, ja lisää se, kun jauhoista on lisätty puolet tai vähän yli. Jatka vaivaamista ja jauhojen lisäilyä niin kauan, kunnes taikina tuntuu kimmoisalta, eikä enää takerru sormiin. Jätä taikina kohoamaan lämpimään paikkaan puoleksi tunniksi.

Kun taikina on kohonnut, leivo munkit. Jaa taikina sopivan kokoisiksi paloiksi ja pyörittele niistä palloja. Tee reikä työntämällä sormi keskeltä läpi. Anna munkkien kohota vielä hetki liinan alla ennen paistamista. Käyttämästämme neljännestaikinasta saatiin kahdeksan munkkia.

Munkkien paistaminen

Paistamiseen tarvitaan vähintään puoli litraa rasvaa. Rasvana käytimme rypsiöljyä, vaikka jotkut suosittelevatkin mieluummin kookosrasvaa. Öljy ilmeisesti imeytyy enemmän paistettaviin munkkeihin, mutta en havainnut mitään häiritsevää öljyisyyttä lopputuloksessa.

Uppopaistaminen ilman kunnollista rasvakeitintä on hankalaa, mutta mahdollista. Rasvan lämpötilaa kannattaa tarkkailla paistolämpömittarin avulla. Paistokattilan kansi on pidettävä käsillä mahdollisen syttymisen varalta. Sopiva paistolämpötila on 170-180 astetta. Rasvaa ei saisi päästää kuumenemaan yli 200 asteeseen. Jos taas lämpötila laskee liikaa, munkkeihin imeytyy tarpeettoman paljon rasvaa ennen kypsymistään ja maistuvat öljyisiltä.

Paista yksi munkki kerrallaan. Laske se varovasti öljyyn lastan avulla. Nosta munkki pois kattilasta, kun se näyttää ruskistuneelta. Nosta paistettu munkki talouspaperin päälle kuivumaan muutamaksi sekunniksi, ja siirrä se sitten heti lautaselle, jolle on levitetty sokeria. Kääntele munkkia niin, että sokeria tarttuu joka puolelle. Nauti mahdollisimman suuri osa munkeista samana päivänä!

Samalla paistorasvalla voi paistaa myös ranskalaisia. Hyvää oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.