torstai 30. toukokuuta 2013

Melanzane alla parmigiana

Onkohan joku keksinyt luontevan suomenkielisen nimen tälle ruualle? Tuskin on, sillä ei tätä taideta juuri tunteakaan. Kyseessä on uuniruoka, jossa on kerroksittain munakoisosiivuja, tomaattikastiketta, yrttejä ja parmesan- ja mozzarellajuustoja. Yrttejä voi vaihdella oman makunsa mukaan, ja ne voi joko sekoittaa tomaattikastikkeeseen tai levittää munakoisokerrosten väliin erikseen. Suosittelen erikseen levittämistä ainakin basilikalle, jonka maku kestää huonosti keittämistä.

Munakoison käsittelyssä on eroja eri ohjeiden välillä. Joissakin neuvotaan paistamaan siivut pannulla oliiviöljyssä. Tämä on työlästä, sillä paistaminen on tehtävä useassa erässä, kun kaikki munakoisosiivut eivät mahdu kerralla paistinpannulle. Lisäksi paistamiseen tarvitaan todella paljon öljyä, joka sitten taas irtoaa munakoisosta uunissa niin, että koko annos näyttäisi uivan rasvassa. Kätevämpää on paahtaa munakoiso uunissa pellin päällä.

Parmesan-munakoiso (4 annosta)

1 munakoiso
suolaa
1 pieni sipuli
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tuoretta timjamia silputtuna
1 rkl persiljaa silputtuna
400 g tölkki kokonaisia tomaatteja
ripaus sokeria (n. 1/4 tl)
suolaa ja pippuria
parmesanjuustoa sen verran, että raastettuna tulee 1-2 dl
n. 100 g mozzarellaa
kourallinen basilikaa
pala vaaleaa leipää, mieluummin hieman kuivaa

Leikkaa munakoiso viipaleiksi. Tee mieluummin pitkulaisia vinottaisia siivuja kuin pyöreitä kohtisuoraan leikattuja, koska pitkulaiset on helpompi asetella vuokaan yhteen kerrokseen ilman, että väliin jää tyhjiä koloja. Suolaa munakoison siivut kevyesti, ja jätä hikoilemaan siksi aikaa, kun laitat tomaattikastikkeen kiehumaan.

Tee tomaattikastike: Silppua sipuli. Kuumenna kattilan pohjalla oliiviöljyä, ja paista siinä sipulia miedolla lämmöllä. Silppua myös valkosipuli sekä timjami ja persilja. Lisää valkosipuli sipulin sekaan, ja jatka paistamista vielä minuutin ajan. Kaada sitten joukkoon säilötyt tomaatit liemineen. Riko tomaatteja painelemalla niitä lastalla. Sekoita timjami ja persilja kastikkeeseen ja mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Kuumenna kastike kiehuvaksi, ja anna hautua 10-15 minuuttia.

Kuumenna uuni 200 asteeseen grillivastuksilla. Huuhtele munakoisosta ylimääräiset suolat pois kylmässä vedessä. Kuivaa ne hyvin pyyhkeellä. Levitä munakoison viipaleet uunipellille. Ripottele hiukan oliiviöljyä päälle. Kypsennä munakoisoa uunissa n. 5 minuutin ajan. Sillä aikaa, kun munakoisot ovat uunissa, raasta parmesanjuusto, viipaloi mozzarella ja murenna leipä. Ota munakoisot uunista, säädä uuni normaaliin tasalämpöön, mutta pidä lämpö edelleen 200 asteessa.

Tomaattikastikkeen pitäisi nyt olla valmista. Levitä ohut kerros sitä uunivuoan pohjalle. Levitä vuokaan sitten kerroksittain munakoisoa, basilikaa, molempia juustoja ja tomaattikastiketta. Kerroksia pitäisi tulla kaksi tai kolme. Järjestyksen voi muuten päättää oman makunsa mukaan, mutta päälimmäiseksi tulee juustoja. Ripottele lopuksi pinnalle leivänmurut. Paista vuokaa uunissa puolen tunnin ajan. Ruoka maistuu heti suoraan uunistakin, mutta päivän tai parin säilytys jääkaapissa saattaa jopa parantaa makua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.