tiistai 16. lokakuuta 2012

Mielenkiintoisia raaka-aineita (37): Etanat

Vaihdoin otsikkoa, kun en kerran joka viikko keksi raaka-ainetta kirjoitettavaksi.

Tämän kirjoituksen otsikon nähdessään jotkut huudahtavat inhonsekaisesti: "Hyi, en varmana ikinä syö etanoita." Niille, jotka kuitenkin jatkavat lukemista, kerron kuinka itse ihastuin niihin. Olimme yläasteen päätteeksi leirikoulussa Ahvenanmaalla. Ohjelmaamme kuului vierailu etanafarmilla. Siellä siis kasvatettiin etanoita ruuaksi. Olimme jännittyneitä, koska tiesimme, että vierailun huipentumana jokaiselle olisi tarjolla maistettavaksi yksi lihava etana. Kukaan ei tietenkään ollut ennen sellaisia syönyt, ja kaikkien oletus taisi olla, että niiden täytyy olla inhottavia. Omat äyriäiskokemukseni rajoittuivat Kotipizzan Frutti di mare -pizzan sitkeänniljakkaisiin simpukoihin ja katkarapuihin, ja odotin etanoiden olevan jotain saman tapaista. Opittuamme, että etanoiden parittelu kestää vuorokauden ja että muun ajan elämästään ne käyttävät syömiseen, koitti pelätty hetki. Istuimme pitkien pöytien ääreen, ja jokaiselle tuotiin pala valkoista leipää, pieni muovimukillinen alkoholitonta siideriä, yksi etana kuoressa ja omituinen pieni kaksipiikkinen haarukka, jolla etana kaivettiin kuorestaan. Etana yllätti minut. Se ei ollutkaan sitkeää ja limaista, vaan miellyttävän pehmeä suupala. Se maistui lihaisalta. Mutta ei kuitenkaan ihan lihalta, vaan sillä oli oma hyvä makunsa. Palatessamme bussillemme yksi luokkamme pojista keksi ruveta tekemään gallupia: hän kysyi jokaiselta olivatko etanat olleet hyviä. En muista tarkkoja lukuja, mutta tulos oli suunnilleen sellainen, että 15 osallistujaa oli sitä mieltä, että etanat olivat hyviä ja 5 osallistujaa oli mamoja, jotka eivät uskaltaneet omaansa maistaa. Yksikään niistä, jotka olivat etanansa syöneet, ei sanonut, että ne eivät olisi olleet hyviä.

Tuon ensimmäisen kokemukseni jälkeen meni aika monta vuotta ennen kuin pääsin syömään etanoita oikein kunnolla. Lopulta kuitenkin ostimme kaksi etanapannua. Etanapannussa on kuusi koloa, joihin jokaiseen laitetaan yksi etana. Se on kätevä astia uunissa gratinoitaville etanoille. En ole koskaan yrittänyt gratinoida etanoita ilman etanapannua, mutta luulisin sen onnistuvan uuninkestävässä astiassa, joka on juuri sen kokoinen, että etanat mahtuvat sen pohjalle yhteen kerrokseen vieri viereen.

Itse etanoita saa täällä Suomessa vain säilykkeinä. Isommissa kaupoissa on tavallisesti myynnissä kahta erimerkkistä säilykettä, joista toisessa on 15 etanaa purkissa ja toisessa 24. Näihin kuuden kolon etanapannuihin tuo 24 on sopivampi, koska siitä tulee neljä kokonaista annosta. Monet puutarhan hoitajat tuskastuvat kesäisin kasvejaan syöviin etanoihin ja miettivät ehkä voisiko niitä syödä. Kyllä voi, mutta vähän vaivannäköä se vaatii. Uusi Musta kertoo miten etanat käsitellään.

Tavallisin tapa valmistaa etanoita on gratinoida ne uunissa. Joku on vitsaillut, että etanat ovat siinä vain tekosyy valkosipulivoin syömiselle. Eipä tuo ihan väärässäkään ollut, etanan mieto maku ei ehkä tällä valmistustavalla tule niin kovasti esiin. Mutta valkosipulivoihan on herkullista! Määrät tässä ohjeessa ovat arvioita, sillä emme koskaan mittaa ainesten tarkkaa määrää. Osan voista voi korvata myös sinihomejuustolla.

Gratinoidut etanat. Kuva on otettu jo noin vuosi sitten, joten en muista oliko taustalla näkyvä viini hyvää vai ei.
Gratinoidut etanat (2 annosta)

12 säilyke-etanaa
n. 50 g voita
1 valkosipulinkynsi
2 rkl vastaraastettua parmesania
1 rkl persiljaa
vaaleaa leipää tarjoiluun

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Anna voin pehmitä hetki huoneenlämmössä, jotta siihen voi sekoittaa muita aineksia. Murskaa valkosipuli puristimella voin joukkoon. Sekoita voihin myös parmesan ja persilja. Huuhtele etanat nopeasti. Pane jokaiseen etanapannun koloon yksi etana. Asettele jokaisen etanan päälle nokare maustevoita. Tämä onnistuu helpoiten kahdella teelusikalla. Gratinoi etanoita kuumassa uunissa noin 10 minuutin ajan, kunnes kuorrutus on hieman ruskistunut.
Etanapasta.
Vaikka gratinoidut etanat ovat ainakin meillä tavallisin valmistustapa hyvän makunsa ja helppoutensa ansiosta, voi etanoista tehdä muutakin.Etanoiden oma maku tulee hyvin esiin kermaisessa pastassa. Ohje löytyi Kanelibasilikasta. Me teimme pastan itse. Alkuperäiseen ohjeeseen olisi kuulunut rucolaa ja basilikaa, joita meillä ei ollut. Hieman persiljaa laitoimme sekaan niiden sijaan. Kermana käytimme kuohukermaa, koska se on ainoa oikea kerma ja hieman vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, jotta pastasta ei tulisi liian kermaista.

Etanapasta (2 annosta)

1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
½ dl valkoviiniä
1 dl kermaa
n. ½ dl vastaraastettua parmesan-juustoa
suolaa ja pippuria
persiljasilppua
tuoretta tai kuivaa spagettia tai tagliatellea

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna oliiviöljy ja paista kevyesti ensin sipulia. Lisää valkosipuli hetken kuluttua ja jatka paistamista, kunnes sipulit ovat pehmenneet. Kaada joukkoon valkoviini ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kerma ja etanat. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Jos käytät kuivapastaa, keitä se kastikkeen kiehuessa (n. 7 min). Tuorepastaa keitetään vain 1-2 minuuttia, joten se pannaan kiehumaan vasta, kun kastike on valmista. Sekoita juustoraaste ja persilja kastikkeen joukkoon ja mausta se suolalla ja pippurilla. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon ja nauti heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti