maanantai 5. maaliskuuta 2012

Viikon raaka-aine (29): Mango

Olen valitettavasti jäänyt vähän jälkeen tässä raaka-aine viikossa -kirjoittelussa. Jatkan kuitenkin aina kun ehdin ja viitsin. Ei vain aina jaksa koko iltaa nököttää tietokoneen ääressä kirjoittamassa, kun sitä on tehnyt jo työpäivän ajan. Mutta asiaan: tällä kertaa valitsin tarkasteluun mangon.
 Ihme kyllä, en ole tainnut koskaan syödä kokonaista mangoa! Kerran aiemmin, joskus kauan sitten, ostin sellaisen, mutta silloin en ymmärtänyt, että mango oli raaka, ja sitä olisi pitänyt kypsyttää vielä muutama päivä ostamisen jälkeen. Yritin kuoria ja paloitella mangon, mutta se oli niin kova, että veitsi ei pystynyt siihen. Jotenkin onnistuin nirhaamaan pienen murusen hedelmää, maistoin, ja ihmettelin miksi hedelmässä ei ollut mitään makua. Taisin lopulta heittää suurimman osan hedelmästä pois. Myöhemmin en koskaan viitsinyt yrittää uudelleen, sillä tuntuu vaikealta ostaa kotiin hedelmiä, jotka voi syödä vasta joskus monen päivän päästä, kun ne viimeinkin kypsyvät. En oikein edes tiennyt, mistä kypsän hedelmän tunnistaa. Nyt kuitenkin ostin kalliin ready-to-eat -mangon. Oli se sen verran hyvä, että taidan kokeilla kärsivällisyyttäni ostamalla joskus tavallisia.

Mango kasvaa mangopuissa. Se on peräisin Intiasta, ja nykyisin sitä viljellään trooppisilla alueilla ympäri maailmaa. Mangopuut voivat kasvaa 40 metriä korkeiksi ja 300 vuotta vanhoiksi. Hedelmät voivat olla monen värisiä. Kokonaan vihreä mango on todennäköisesti vielä raaka, mutta muuten väristä ei voi päätellä kypsyyttä. Mango on kypsä, kun se on hieman pehmeä. Kypsä hedelmä myös tuoksuu voimakkaammalta kuin raaka. Raakaa mangoa voi kypsyttää huoneenlämmössä, auringonvalolta suojattuna. Kypsät hedelmät säilyvät jääkaapissa.

Mango on kivihedelmä, aivan kuten avokado tai persikka. Mangon kivi kuitenkin eroaa näistä muotonsa puolesta. Sen kivi ei ole pyöreä, vaan iso litteä levy. Se on huomattavan vaikea poistaa: hedelmän halkaisu ja pyöräyttäminen ei onnistu, kuten pyöreäkivisillä hedelmillä. Tietääkseni ainoa tapa poistaa kivi onkin paloitella koko hedelmä. Mangon kuorta ei syödä, ja joillekin jo sen koskeminen saattaa aiheuttaa allergisia oireita, vaikka hedelmäliha tai siitä puristettu mehu ei niitä aiheuttaisikaan.

Mango maistuu makealta ja hyvin hedelmäiseltä. Sitä syödään erityisen paljon Intiassa. Siltä suunnalta ovat peräisin ainakin mangolassi, herkullinen makea hedelmäjuoma, sekä mangochutney, maustekastike, joka sopii erityisesti liharuokien seuraksi. Myös toisella puolella maapalloa käytetään mangoa: meksikolaiseen ruokaan kuuluu muiden kastikkeiden ohella hedelmäsalsa, jonka voi toki tehdä monesta muustakin hedelmästä. Jossain näin sellaisenkin ohjeen, johon tuli mansikoita. Tässä on kuitenkin perusohje mangosalsaan.

Mangosalsa

1 mango
puolikas sipuli
1 chilipalko (väkevyys maun mukaan)
½ rkl valkoviinietikkaa
2 rkl öljyä
½ rkl hunajaa
ripaus suolaa

Leikkaa mango kuutioiksi. Silppua sipuli ja chili mahdollisimman pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna salsan maustua ainakin hetken aikaa ennen syömistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.