Tässähän on itua!

Kokeilin viime viikolla ensimmäistä kertaa idättämistä. Sitä kun on kovasti kehuttu. Ja alkaahan kaalisalaatti vähän kyllästyttää näin talven mittaan. Valitsin idätettäväksi sinimailasen siemeniä. Mitään hienoa idätysastiaa en löytänyt, joten käytin vanhaa puolen litran kurkkusäilykepurkkia, jonka suun peitin vanhalla astiapyyhkeellä. Purkin suulle suositellaan yleensä harsokangasta ja huomasinkin, että pyyhkeeni oli vähän liian tiivis. Mistäköhän saisi pienen palan harsokangasta? Tai sitten voisi etsiä kunnollisen idätysastian. Tällaisella välineistöllä tein sen kuitenkin tällä kertaa:

Purkki oli tosiaan puolen litran vetoinen. Siemenpaketin kyljessä oli ohje, jossa käytettiin litran purkkia, joten tein puoli annosta. Siihen tuli siemeniä puoli desilitraa. Ensin liotin siemeniä vedessä yön yli.

Seuraavana aamuna kaadoin veden pois. Siemenet eivät vielä olleet muuttuneet mitenkään:

Tämän jälkeen alkoi varsinainen idätys. Laitoin purkin vinosti alassuin, jotta vesi valuu ulos kankaan läpi. Pyyhkeen kiedoin päälle, koska siemenet itävät paremmin pimeässä.

Joka aamu ja ilta huuhdoin siemeniä. Tämä kävi vaikeammaksi kun idut kasvoivat. Tuntui että vettä ei mennyt millään riittävästi pyyhkeen läpi, ja jos menikin niin ei ainakaan pohjaan asti.

Aloitin idätysprojektin tiistai-iltana.  Perjantai-illasta lähtien en enää pimentänyt ituja pyyhkeellä, vaan annoin niiden saada valoa. Tosin vain sähkövaloa, sillä keittiöni on siellä mihin aurinko ei paista. Valo sai idut hieman vihertämään. Ne taisivat tosin olla niin tiiviisti purkissaan, että vain aivan pinnassa olleet saivat valoa, ja siksi suurin osa jäi vihertymättä. Sunnuntaiaamuna söin ensimmäisen annoksen. Päälimmäiset idut pursusivat ulos purkista, mutta seuraava kerros piti jo kaivaa haarukalla ja suurella voimalla, niin tiiviksi rihmasto oli kasvanut. Huuhtelen idut vielä ennen käyttöä, ja syön ne salaatissa tai jopa sellaisenaan salaattina. Maku on miellyttävä. Se muistuttaa tuoreen herneen makua. Taidan tehdä tätä uudestaankin.