perjantai 23. joulukuuta 2011

Filee Wellington

Filee Wellingtonia on ollut tarkoitus kokeilla jo pidemmän aikaa. Wellingtonilla on melko vaikea maine, enkä itse ollut aikaisemmin edes maistanut sitä. Liekö ollut vain hyvää tuuria, mutta voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että onnistuimme täydellisesti.

Filee Wellington on naudan sisäfilee, jonka päälle levitetään sienitäytettä, ja sitten koko komeus kääritään voitaikinaan. Filee kypsennetään uunissa halutun kypsyysasteen mukaisen ajan. Tämä onkin vaikein kohta, sillä taikinakuoren takia lihan kypsymistä ei voi seurata, ja jos liha jää liian raa'aksi, sitä ei enää voi kypsentää lisää.

Sienet kuuluvat filee Wellingtoniin. Ilman niitäkin saadaan varmasti hyvä uunipaisti, mutta Wellington se ei ole. Eri ohjeissa kehotetaan käyttämään eri sienilajeja, joten en tiedä mikä olisi oikea. Meillä sattui olemaan kantarelleja. Käytimme BBC:n ohjetta, jossa käytetty sieni on chestnut mushroom. En ole varma mikä tuo sieni on, mutta tämän linkin mukaan se näyttäisi ehkä ruskealta herkkusieneltä. Niitä onkin helppo löytää kaupasta, mutta meidän kantarellimme olivat varmasti maukkaampia. Sienet olisi varmaankin pitänyt silputa pienemmiksi, nyt ne jäivät helposti tunnistettaviksi paloiksi.

Ohje oli kilon sisäfileelle, mutta meillä oli vain puoli kiloa. Tämä aiheutti pientä epävarmuutta kypsennysajan suhteen. Onnistuimme kuitenkin vähentämään aikaa sopivasti saadaksemme juuri täydellisen kypsyyden. Liha oli punaista, mutta ei yhtään raa'an tuntuista. Vähän epäilen onnistuisiko toisella kerralla näin hyvin. Ihan heti ei toista kertaa ole toisaalta tulossa, sillä sisäfileen hinta on maineensa veroinen. Tässä kuitenkin ohjeeni tähän juhlavaan liharuokaan.

Filee Wellington (4 annosta)

500 g pala naudan sisäfilettä
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
n. 100 g sieniä
1 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
1 timjamin oksa
1 dl valkoviiniä
n. 5 siivua parmankinkkua
3-4 levyä voitaikinaa
1 muna

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Sivele lihan päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista lihaa uunissa 5-10 minuuttia, kunnes pinta on ruskea. Ota liha sitten uunista ja jäähdytä se. Silppua sienet hienoksi silpuksi. Kuumenna voi ja öljy pannulla. Paista sieniä yhdessä timjaminoksan kanssa, kunnes seos on pehmeää. Sekoita usein. Lisää viini, ja anna kiehua n. 10 minuuttia, jolloin neste haihtuu ja jäljelle jää melko kiinteää sienisosetta. Heitä timjaminoksa pois ennen seoksen käyttämistä.

Ennen paistoa.
Paistamisen jälkeen.
Ota iso pala tuorekelmua ja levitä se pöydälle. Asettele parmankinkkuviipaleet limittäin levyksi kelmun päälle. Levitä puolet sienitäytteestä kinkun päälle niin, että täyte peittää suunnilleen sisäfileen pohjan kokoisen alueen. Aseta filee tämän sienitäytteen päälle. Lusikoi loput sienistä lihan päälle ja sivuille. Kääri kelmun avulla kinkkusiivut kokonaan fileen ympärille niin, että liha peittyy kokonaan. Kauli voitaikinalevyjä hieman isommiksi ja ohuemmiksi. Laita yksi levyistä uunipellille tai -vuokaan ja nosta lihakäärö sen päälle. Yhdistä kaksi tai kolme muuta levyä yhdeksi isoksi taikinalevyksi, joka riittää peittämään lihan. Sulje taikina huolellisesti niin, että liha jää kokonaan sen sisään, eikä taikinakuoreen jää aukkoja. Voitele kuori munalla, ja veistä pintaan ohuita viiltoja, jotka eivät kuitenkaan mene kokonaan taikinan läpi.

Filee, josta on puolet leikattu.
Kypsennä filettä 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Anna fileen vetäytyä 10 minuuttia ennen leikkaamista. Leikkaa n. 1 cm paksuiksi siivuiksi.

Viipaleet eivät tietenkään pysyneet kokonaisina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.