Erimielisyyden aiheuttaja

Luulin joskus, että kanan nahkaa ei voi syödä. Ajattelin sen olevan samalla tavalla syömäkelvotonta kuin luut ja jänteetkin ovat. Sitten ihmettelin kun vähärasvaisuuden apostolit neuvoivat olemaan syömättä nahkaa ettei iso paha rasva tule ja tuki verisuonia. Siis miksi ihmeessä tuollaista piti erikseen neuvoa? Lopulta satuin puolivahingossa maistamaan paistetun broilerin hyvin maustettua, rapeaa nahkaa. Ymmärsin viimeinkin. Nahan voi syödä. Se ei ole sitkeää tai muuten vaikeasti purtavaa. Se vieläpä maistuu hyvälle! Ja ravitsemusintoilijat saavat tunkea rasvahapponsa vaikka persuuksiinsa.

Nyt minulla on tässä kuitenkin ongelma: mieheni ei edelleenkään syö kanasta nahkaa. Luulen että häntä häiritsee nahan tietyllä tavalla limainen rakenne. Terveyssaarnaajien perinteinen neuvo jättää nahka lautaselle ei kertakaikkiaan toimi, sillä mausteet jäävät silloin syömättä. Kana on kuitenkin maustettu ennen paistamista nahan päältä, joten jos nahan kuorii kokonaan pois, jäljelle jää varsin mautonta lihaa. Toisaalta nahan poistaminen ennen paistamista ei myöskään käy. Ei vain siksi, että minä pidän nahasta, vaan myös siksi, että nahka estää lihaa kuivumasta tehden siitä mehevämpää. Näyttää siis siltä, että emme voi syödä yhdessä näitä herkullisia koipia, joista yksin ollessani niin nautin.

Sitruunaiset broilerinkoivet (3 annosta)

3 broilerinkoipea
suolaa, pippuria, paprikajauhetta
1 sitruuna
tuoretta oreganoa

Asettele koivet isoon uunivuokaan. Ripottele päälle suolaa, pippuria ja paprikajauhetta. Leikkaa sitruunasta kuoret kokonaan pois ja siivuta hedelmä. Revi oreganonlehtiä koipien päälle ja asettele pari viipaletta sitruunaa jokaiselle koivelle. Paista koipia 175-asteisessa uunissa tunnin ajan.

Koipien seuraksi tein juustokastiketta. En oikein tiedä miten se olisi pitänyt tehdä. Aloitin keittämällä maitoa sipulin ja oreganon kanssa. Laitoin noin puoli litraa maitoa, yhden sipulin, muutaman oksan oreganoa ja mausteeksi vähän pippuria.

Toisessa kattilassa sulatin suunnilleen yhden ruokalusikallisen voita, johon sekoitin noin ½ rkl vehnäjauhoja suurusteeksi. Kaadoin vähitellen mausteiden kanssa keitettyä maitoa siivilän läpi suurusteeseen perinteisen valkokastikkeen tyyliin. Ajatuksenani oli laittaa joukkoon parmesania lopuksi mausteeksi. Olin ilmeisesti kuitenkin käyttänyt liian vähän jauhoja, sillä kastike oli hyvin löysää. Päätin siksi käyttää lisäksi myös mietoa kermajuustoa siinä toivossa, että se saisi kastikkeen sakeutumaan enemmän. Tällä tavalla tulikin mukavan paksua, joskin rakenteeltaan hieman epätasaista kastiketta. Mietin kuitenkin, että olisiko jauhosuurustuksen voinut jättää kokonaan pois. Tai olisiko kannattanut käyttää enemmän jauhoja ja tehdä sillä tavalla paksumpi kastike, ja käyttää juustoista vain parmesania? Tämä nyt käyttämäni menetelmä tuntuu vähän turhan monimutkaiselta yksinkertaiseen lopputulokseen nähden.

Tällainen annos siitä sitten tuli. Lisukekasviksina on kuutioitu parsakaalin varsi ja porkkana, jotka on kypsennetty mikrossa höyrykäärettä käyttäen. Broilerista tuli herkullisen sitruunaista. Tällaiset uunissa paistetut koivet taitavatkin olla ainoa muoto, missä minä pidän broilerista. Rintafileet kun ovat lähes aina kuivempia ja mauttomampia. Ja se nahka on tässä oikein hyvää: sitruunasiivujen alla miellyttävästi sitruunan makuista, ja niiden ympärillä mukavasti paistunutta.