Viikon raaka-aine (1): valkokaali

Olin viime viikon lomalla nauttimassa Floridan lämmöstä. Siinä saikin mukavasti taukoa sekä työhön että hieman rutiininomaiseen vapaa-aikaan, siis myös ruuanlaittoon. Nyt sitten taas innolla kohti uusia haasteita! Satuin jonkin aikaa sitten lukemaan jostakin, että pikkulapselle pitäisi antaa yhtä uutta ruoka-ainetta viikossa, jotta huomattaisiin mahdollisen allergian aiheuttajat. Itselläni ei ole lapsia, enkä aio sellaisia hankkia tulevaisuudessakaan, mutta rupesin miettimään kuinka kauan tuota pystyisi edes periaatteessa jatkamaan. Olen toki täysin tietoinen siitä, että kenelläkään ei ole aikaa, viitseliäisyyttä tai ylipäätään mahdollisuutta kontrolloida lastensa jokaista suupalaa muutamaa kuukautta kauempaa, mutta ajattelen asiaa ihan vain ruoka-aineiden kannalta: Missä vaiheessa aineksia olisi kokonaiseen kunnolliseen ateriaan, joka maistuisi koko perheelle ja olisi ravintosisällöltään täysipainoinen? Kuinka kauan kestäisi käydä läpi keskivertosuomalaisten tavallisen arkiruuan raaka-aineet. Milloin alkaisi rahaa tuhlaantua eksoottisiin hedelmiin ja omituisten otusten lihapakasteisiin? Entä kuinka kauan menisi siihen, että marketista ei enää uusia ruokia löytyisi?

Ajattelin kokeilla. Keskityn joka viikko johonkin ruoka-aineeseen. Etsin aineksesta lisätietoja ja laitan jotain ruokaa, jossa kyseinen ruoka-aine on tärkeässä osassa. Kirjoitan tähän blogiini tuloksista. En rajoita muita ruuissa käytettäviä ainesosia mitenkään, eli käytän myös käsiteltävänä olevan ruoka-aineen lisäksi myös sellaisia ainesosia, joihin en vielä ole perehtynyt. Muuten olisikin aluksi aika ankeaa. Rajanvetoni eri ruoka-aineiden välillä on ehkä hieman epämääräinen: ainekset, jotka selvästi eroavat toisistaan, käsitellään erikseen. Siis esimerkiksi tässä ensimmäisessä osassa otan esiin valkokaalin, ja sen läheinen sukulainen punakaali otetaan esiin joskus toiste. Sitä vastoin en välttämättä käsittele eri appelsiinilajikkeita erikseen, koska niitä kaikkia kuitenkin käytetään jokseenkin samalla tavalla. Saa nähdä mihin tässä lopulta päädytään.

Mutta sitten itse asiaan! Valitsin ensimmäiseksi käsittelyyn valkokaalin. Valitsin sen siksi, että viime viikon lomani aikana kului kovasti rahaa ja halusin syödä tällä viikolla edullisemmin. Ja kaalihan on erinomaisen edullista. Ehkä tuon edullisuuden takia sitä on kuitenkin pitkän historiansa aikana pidetty köyhien ruokana, ja sellaisena hieman väheksytty. Kaali oli kuitenkin tärkeä ruoka niin kelteille kuin viikingeillekin, sillä se on niitä harvoja vihanneksia, jotka saadaan säilymään pitkän talven yli.

Kaali on myös terveellistä. Entisaikoina sen on uskottu parantamaan sairauksia. Egyptin faaraoiden on kerrottu syöneen kaalia ennen alkoholipitoisia juhlia, koska he uskoivat kaalin hillitsevän alkoholin epämiellyttäviä vaikutuksia. Sitä ei ehkä ole todistettu, mutta ainakin kaalissa on runsaasti C-vitamiinia. Energiaa kaalissa ei paljoa ole, ja se onkin monen laihduttajan ruokalistalla. Kaalikeittodieetin kaltaista kituutuskuuria tuskin voi suositella, mutta kaali on tärkeä myös vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville. Siitä saa helposti lisukkeen esimerkiksi liharuualle pyöräyttämällä kaalisilppua hetki paistinpannussa oliiviöljyssä.

Ennen en syönyt kaalia juuri lainkaan. Sen kuivuus tuntui epämiellyttävältä. Alettuani kiinnittää enemmän huomiota ruokani makuun ja laatuun, aloin myös suosia kuhunkin vuodenaikaan parhaiten sopivia aineksia. Kaali on niitä harvoja vihanneksia, jotka ovat myös talvella ja keväällä yhtä hyviä kuin kesällä ja syksyllä sadonkorjuun aikaan. Olen siksi opetellut pitämään kaalista ja se on onnistunut hyvin. Olisikohan niin, että ruuan rakenteeseen ja suuntuntumaan kiinnittää automaattisesti enemmän huomiota, jos makuun ei erityisesti keskity? Sitten kun todella rupeaa maistelemaan ruokaa, sen ei enää tarvitsekaan olla pehmeää mössöä. Kuivuudesta ja kovuudesta pääsee toisaalta eroon kypsentämällä kaalia hieman. Muutaman minuutin kiehautus ja nopea jäähdytys muuttaa kaalin rakennetta salaattimaisemmaksi. Toisaalta kaalia ei suinkaan ole mikään pakko syödä raakana. Pitkään keitetty kaali tunnetusti jakaa mielipiteitä. Jotkut inhoavat sitä, itse olen aina pitänyt lihakeitosta, jossa on kaalia. Hajua siitä kieltämättä lähtee.

Jostain syystä yhdistän kaalin erityisesti sianlihaan. Ehkä siksi, että tunnetuimpia kaaliruokia lienee hapankaali, jota perinteisesti syödään sianlihan tai makkaroiden kanssa. Itse en erityisemmin pidä hapankaalista, mutta jollain tavalla kypsennetty kaali kyllä sopii porsaan seuraksi oikein hyvin. Päätin aloittaa kaaliviikkoni kokeilemalla samalla itselleni aivan uutta osaa siasta: etuselkää.

Porsaan etuselkä.

Porsasta kaalipeiton alla (2 annosta)

750 g porsaan etuselkää luineen ja läskeineen
1-2 pientä sipulia
neljännes valkokaalista
meiramia
suolaa ja pippuria
400 g säilyketomaatteja (kokonaisia)
parmesan-juustoa

Ruskista liha joka puolelta paistinpannussa. Aseta se sitten uunivuokaan. Levitä päälle suikaleiksi leikattu sipuli ja kaali sekä kokonaiset tomaatit mehuineen. Mausta meiramilla ja suolalla ja pippurilla. Raasta päälle parmesania. Kypsennä 175 asteisessa uunissa n. 1½ tuntia.

Ennen kypsennystä.

Tällä tavalla tehtynä lihasta tuli suurimmalta osaltaan erittäin mehevää ja hyvää. Paikoin oli kuitenkin havaittavissa jonkinlaista sidekudosta. En tiedä olivatko nämä kohdat sellaisia, jotka eivät pehmenisi millään, vai olisiko lihaa kannattanut kypsentää vielä kauemmin. Myös paksulla läskikerroksella oli aika epämiellyttävä pehmeän kumimainen rakenne. Jätin sen kokonaan syömättä. Kaalista tuli maukas lisuke samalla kun se ehkä suojasi lihaa kuivumiselta.

Valmis annos lautasella. Kuva on valitettavan huono, jouduin ottamaan sen kännykkäkameralla.