torstai 6. lokakuuta 2011

Vuoka, laatikko, paketti

Olen vähän jäänyt jälkeen kirjoittelussa kiireen ja laiskuuden takia. Tämänkin ruuan tein jo viime viikolla. Kun kerran vuoka ja laatikkokin ovat ruokia, niin nyt on sitten pakettikin. Uusimmassa Fine Cooking -lehdessä esiteltiin paketissa kypsennystä. Ruoka siis laitetaan leivinpaperin päälle, ja paperista tehdään suljettu paketti. Tämä paketti laitetaan uuniin, ja ruoka paketin sisällä kypsyy lempeästi omassa höyryssään.

Tässä videossa näytetään, kuinka paperipaketin sulkeminen tehdään siististi ja tiiviisti. Oma versioni taisi olla hieman rypistetympi. Menetelmää on hankala kuvailla sanallisesti, joten suosittelen katsomaan videosta.

Lohta paketissa (4 annosta)

500 g lohifilettä, mielellään tasapaksu pala
puolikas pienestä sipulista
suolaa
pippuria
4 tl voita

Leikkaa lohifile neljään samankokoiseen suunnilleen neliönmuotoiseen palaan. Leikkaa leivinpaperista neljä arkkia, jotka ovat riittävän suuria, jotta yksi kalanpala sopii paperin sisälle, ehkä noin 20x40 cm. Taita paperit kahtia ja leikkaa ne sydämen muotoon. Laita kukin lohifile oman paperinsa päälle, taitekohdan viereen. Mausta fileet suolalla ja pippurilla ja laita päälle ohuiksi suikaleiksi leikattua sipulia ja nokare voita. Taita paperisydämen toinen puoli kalan päälle. Aloita paketin sulkeminen taittelemalla paperia vähän kerrallaan sydämen yläkolosta lähtien. Etene reunaa pitkin kärkeen asti ja taita kärki lopuksi niin, että paketti ei aukea. Paketista tulee siis puoliympyrän muotoinen.
Kalat paketissa.
 Kypsennä lohipakettia valmiiksi lämmitetyssä 200-asteisessa uunissa vähintään 20 minuuttia. Tässä ajassa kala jäi itselläni hieman raa'aksi sisältä, joten 25-30 minuuttia on todennäköisesti parempi. Tämä onkin menetelmän hankaluus: kypsyyttä ei näe mistään kovin luotettavasti, ja jo avattua pakettia on vaikea sulkea uudelleen lisäkypsennystä varten. Siksi en käyttäisi menetelmää sellaisten ruokien kypsentämiseen, joiden täytyy ehdottomasti olla täysin kypsiä. Lohesta tuli kuitenkin todella mehevä ja herkullinen, joten sille paketissa kypsennys sopii.
Valmis kala. Kuvasta puuttuu remouladekastike, joka sopii hyvin lohen seuraksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.