maanantai 3. lokakuuta 2011

Tapahtui viikolla 39

Espanja sai ensimmäisen gastronomiayliopistonsa
Mitä jos tekisikin väitöskirjan vaikka munan paistamisesta?

Ikävä paljastus isoista ruokakaupoista
Kaupoissa myytävä kala on usein huonolaatuista. Onko liikaa vaadittu, että kelvollista ruokaa saisi ihan tavallisesta kaupasta? Kaikilla ei ole halua tai mahdollisuutta rypeä itse missään ojassa kalaa saadakseen. 

Since when did cantaloupe become a WMD
Cantaloupe-melonit aiheuttivat ruokamyrkytysepidemian.  Viranomaiset antoivat tästä syystä ohjeen hedelmien käsittelyyn: 1. Pese meloni juoksevan veden alla. 2. Kuivaa pinta paperilla. 3. Aseta meloni puhtaalle pinnalle, jossa ei ole käsitelty lihaa tai muuta ruoka-ainetta, josta voisi siirtyä bakteereja. 4. Leikkaa puhtaalla veitsellä melonin tyvipäästä noin tuuman paksuinen siivu pois. 5. Siirrä meloni uudelle puhtaalle leikkuulaudalle leikkauspinta alaspäin. 6. Ota puhdas veitsi ja halkaise meloni. 7. Pese veitsi ja laita se sivuun. 8. Poista siemenet puhtaalla lusikalla, ja kuori ja paloittele meloni (ilmeisesti taas uudella puhtaalla veitsellä). Lopuksi vielä varoitetaan antamasta minkään syötävän osan koskea kuorta.

Onko liikaa vaadittu, että tavallista hedelmää ei tarvitsisi käsitellä kuin joukkotuhoasetta? Miten olisi, jos listeriabakteereita ei päästettäisi meloneihin alun perinkään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.